Sosiaalihuoltolain uudistus etenee arviointineuvostoon - esitystä tarkennettu lausuntopalautteen perusteella 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 1.7.2026 11.52
Tyyppi:Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on toimittanut lainsäädännön arviointineuvostolle lausuntopalautteen perusteella tarkennetun ehdotuksensa sosiaalihuoltolain muutoksista. Lausuntopalautteen perusteella tehdyillä muutoksilla pyritään selkeyttämään epäselväksi koettuja sisältöjä ja vähentämään toimeenpanoon liitettyjä riskejä. 

Sosiaalihuoltolakiin ehdotettavia muutoksia koskevan esityksen lausuntokierros päättyi 1.6.2026, ja esitykseen saatiin 267 lausuntoa. Lausunnoissa kannatettiin esityksen tavoitteita, mutta tuotiin esiin huolta tavoitteiden ja esitykseen sisältyvien samanaikaisten säästötavoitteiden yhteisvaikutuksesta sekä kevenevän sääntelyn mahdollisista riskeistä. 

Lausuntopalautteen perusteella ehdotusta on täsmennetty ja muutettu monin tavoin. Esimerkiksi eritystä tukea tarvitsevan asiakkaan asemaa ja oikeusturvaa on vahvistettu, palveluja koskevia ehdotuksia tarkennettu ja epäselviksi arvioituja ehdotuksia poistettu. Lisäksi STM on käynnistänyt yhdessä THL:n kanssa kansallisen toimeenpanon tuen suunnittelun, jotta hyvinvointialueille voidaan varmistaa lausunnoissa toivottu riittävä muutostuki. 

Arviointineuvostolle toimitettuun esitysluonnokseen on tehty muun muassa seuraavat keskeiset muutokset: 

Lapsiperheille ehdotettua uutta palvelua koskevaa sääntelyä on täsmennetty ja palvelu nimetään uudelleen. Kasvatus- ja perheneuvonnan sekä perhetyön erillisestä sääntelystä luovutaan, mutta niiden keskeiset sisällöt – kuten vanhemmuuden tukeminen, perheen vuorovaikutuksen vahvistaminen sekä lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen – sisällytetään aiempaa selkeämmin uuteen palveluun. Lisäksi selkeytetään sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä ja monialaisuutta palvelun toteuttamisessa, jotta lapsiperheiden tuki muodostaa aiempaa yhtenäisemmän ja toimivamman kokonaisuuden. 

Erityisen tuen tarpeessa olevalle lapselle tarkoitettua taloudellista tukea, sen velvoittavuutta ja suhdetta toimeentulotukeen täsmennetään ja sen paikka lainsäädännössä tarkentuu. 

Lausuntopalautteen mukaan erityistä tukea tarvitsevien lasten sosiaalityöntekijöiden asiakasmitoitus voi johtaa lasten tarvitseman tuen ja palvelujen saamisen viivästymiseen. Koska mitoitussääntelyn soveltamista pidettiin laajasti vaikeana ja epärealistisena, sääntelystä päätettiin luopua. Ratkaisulla pyritään turvaamaan lapsen edun ensisijaisuus ja ehkäisemään tuen saamisen viivästymistä. 

Toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palvelun sisältöä on täsmennetty. Lisäksi palveluun ehdotetusta velvoittavuussääntelystä on luovuttu lausuntopalautteen perusteella. Lakiesitykseen liitetään myös työ- ja elinkeinoministeriön esitys uudesta työllisyyspoliittisesta tuesta, jolla vahvistetaan järjestöjen roolia erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymisen tukemisessa. 

Arviointineuvoston arvioinnin jälkeen esitys palaa vielä poliittiseen käsittelyyn ennen hallituksen esityksen antamisesta eduskunnalle.

Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskuussa ja käsitellä vuoden 2027 talousarvion yhteydessä.  

Lue myös:

Lisätietoja 

Johtaja Eveliina Pöyhönen, p. 0295 163 303 (3.7. asti) 
Osastopäällikkö Anna Cantell-Forsbom, p. 0295 163 351 (6.–10.7.)