Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaaliturvakomitea käynnisti keskustelun uudistuksessa ratkaistavia ongelmia kuvaavista kannanotoista – työtä pohjustavat raporttien luonnokset julkaistu

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.5.2021 10.02
Tiedote

Sosiaaliturvakomitea käsitteli kokouksessaan 10.5.2021 kaikkia määrittelemiään sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksia.

Sosiaaliturvakomitea ja sen jaostot ovat koonneet sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksista raportit, joiden luonnokset olivat komitean käsiteltävinä yhtä aikaa nyt ensimmäistä kertaa. Ongelmaraportit perustuvat komitealta kesällä 2020 kerättyyn ongelmien listaukseen. Sosiaaliturvakomitean jaostot ovat konkretisoineet kokonaisuuksia komitean johdolla syksyn, talven ja kevään ajan. Kesän ja syksyn 2021 aikana sosiaaliturvakomitean puheenjohtajisto, jaostot ja niiden sihteeristöt käyvät komitean johdolla läpi raporttien väliset yhdyspinnat ja läpileikkaavat teemat. Kokonaisuutta hiotaan yhtenäiseksi. Raportteja työstetään komiteassa ja sen jaostoissa vuoden 2021 loppupuolelle saakka.

- Raportit ovat luettavissa jo niiden luonnoksina koko valmistelun ajan. Avoimuus on valmistelussa keskeistä, koska sosiaaliturvauudistus on tarkoitus toteuttaa laajan yhteiskunnallisen keskustelun kautta. Kyse ei ole valmiista raporteista, vaan luonnoksista, korostaa sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja Pasi Moisio.
- Komitea on keskittynyt työnsä alkuvaiheessa sosiaaliturvan ongelmiin. Huolellisesti tehdyt ongelmakuvaukset pohjustavat keskustelua muutostarpeista ja niiden ratkaisuista. Ongelmaraporteissa ei siis ole kyse sosiaaliturvan koko kuvasta. Sosiaaliturvajärjestelmässämme on myös paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista, Moisio jatkaa.

Sosiaaliturvakomitea keskusteli kokouksessa muun muassa pitkän ja lyhyen aikavälin muutosten suhteesta toisiinsa ja niiden roolista sosiaaliturvauudistuksessa. Keskustelussa tuotiin esiin myös lainsäädäntömuutosten suhde kevyempiin sosiaaliturvan kehittämisen tapoihin, esimerkiksi hakumenettelyjen sujuvoittamiseen ja neuvonnan kehittämiseen. 

Sosiaaliturvakomitea kiitti jaostoja, puheenjohtajistoa ja sihteeristöjä tehdystä työstä. 

Sosiaaliturvan ongelmaraporttien luonnokset

Sosiaaliturvan monimutkaisuuden ongelmaraportissa otetaan esiin muun muassa erilaisten etuuksien määrä, minkä seurauksena myös etuuskohtaisia määräytymisperusteita on paljon. Eroja on etuuksien tulokäsitteessä, perhekäsitteessä sekä haku- ja maksuajankohdissa. Esiin otetaan myös asiointipalvelujen hajanaisuus ja tiedonkulun haasteet sekä toimeenpanon yksinkertaistaminen, etenkin digitalisaatiota hyödyntäen. Toimeenpanon yksinkertaistaminen voi tarkoittaa esimerkiksi hakemisprosessin yksinkertaistamista.

Ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen ongelmaraportti käsittelee muun muassa työelämän muutosta, yrittäjyyttä ja sosiaaliturvaa, sosiaaliturvajärjestelmän kannustavuutta, opiskelua opintotuella, työkyvyttömyyden perusteella maksettavia etuuksia ja osittaista työskentelyä sekä muita kannustinloukkuteemoja. Tarkastelu koskee samanaikaista palkka- ja yrittäjätulon ja sosiaaliturvan saantia. 

Viimesijainen turva, perusturva ja asuminen -ongelmaraportti käsittelee asumismenojen tukemista asumistukien ja toimeentulotuen kautta kautta ja asumisen tukemisen vaikutuksia. Raportti käsittelee myös viimesijaista turvaa perusturvan täydentäjänä ja korvaajana. 

Palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen ongelmaraportti käsittelee muun muassa palvelujen ja etuuksien tarkoitusten, tavoitteiden ja toimintalogiikoiden eroja. Se käsittelee myös yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta sosiaaliturvajärjestelmässä sekä sen prosesseissa ja toimintatavoissa tunnistettuja haasteita. Näitä ovat mm. toimimattomat etuus- ja palvelupolut sekä yksilöiden ja organisaatioiden tavoitteiden ja toiminnan kohtaamattomuus.

Sosiaaliturvan valinnat ja perusperiaatteet koskevat kaikkia sosiaaliturvan ongelmakokonaisuuksia. Ne kootaan komitean työssä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta rakentuu sosiaaliturvan viides raportti. Raportti kuvaa keskeisinä perusvalintoina sosiaaliturvan velvoittavuuden, sosiaaliturvan tason, yksilö- tai perhekohtaisuuden sekä syyperusteisuuden. Perusvalintojen ohella viides raportti luo yleiskatsauksen Suomen sosiaaliturvan historialliseen kehitykseen sekä sosiaaliturvan perus- ja ihmisoikeusperustaan. Raportissa on myös lyhyt katsaus tulevaisuuden väestökehitykseen.


Sosiaaliturvauudistuksessa ratkaistavat ongelmat

Sosiaaliturvakomitean työ seuraava vaihe on valita keskeiset ongelmat, jotka sosiaaliturvauudistuksessa pyritään ratkaisemaan. Komitea tuottaa kustakin valitsemastaan ongelmasta kannanoton, jossa se kuvaa ongelman ratkaisun tavoitteet ja suuntaviivat. Komitean työn pohjana toimii puheenjohtajiston luonnos kannanottojen rakenteeksi. Luonnokseen on koottu ongelmaraporteista esiin nousevat sosiaaliturvan keskeiset ongelmat. Komitea voi nostaa kannanottoihin myös muita asioita. Komitean keskustelussa mahdollisina lisättävinä kannanottojen teemoina nousivat esiin muun muassa sosiaaliturvan rahoitus ja lasten näkökulma. 

Sosiaaliturvakomitean raportit ja kannanotot muodostavat pohjan hallituskauden lopussa valmistuvalle välimietinnölle eli sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen tiekartalle. Komitea aloittaa tiekartan toteutuksen seuraavalla hallituskaudella.

---

Sosiaaliturvakomitea kokoontuu 24.5.2021 työkokoukseen jatkamaan raporttien ja kannanottojen työstämistä. Komitean seuraava varsinainen kokous pidetään 6.9.2021. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa keskustellaan muun muassa sosiaaliturvan rahoituksesta. 
 

 

Liitteet:

Lisätietoja: 

sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, p. 0295 163 635
osastopäällikkö Heli Backman, p. 0295 163 668
johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
Pasi Moisiota lukuun ottamatta sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]
•       Sosiaaliturvauudistus
 

 
Sivun alkuun