Hyppää sisältöön

STM asettaa selvityshenkilön STEA-avustustoiminnan linjausten valmistelun tueksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2024 17.37
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on nimittänyt yhteiskuntatieteiden maisteri Mika Pyykön selvityshenkilöksi. Selvityshenkilön tehtävänä on tehdä tarvittavia taustaselvityksiä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksia (STEA-avustuksia) koskevien linjausten valmistelun tueksi.

Hallitus päätti kevään 2024 kehysriihessä uudesta julkista taloutta vahvistavasta toimenpidekokonaisuudesta. Julkisen talouden vaikean tilanteen takia sopeuttamistoimia on kohdistettu laaja-alaisesti kaikille hallinnonaloille. Tämä tarkoittaa myös sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden yleishyödylliseen toimintaan myönnettävien STEA-avustusten avustusmäärärahan supistumista. Määrärahaleikkaukset pienentävät jaettavien avustusten määrää hallituskauden aikana noin kolmanneksella. Muutos on merkittävä. Selvitys tuottaa osaltaan tietoa muutoksen tasapuolisen ja oikeudenmukaisen toteuttamisen tueksi. 

Selvitys toteutetaan kahdessa eri vaiheessa alkaen 1.8. ja päättyen 31.12.2024. Ensimmäisessä vaiheessa selvitys painottuu nykytilan taustoittamiseen ja tavoitetilan muotoiluun. Jälkimmäisessä vaiheessa selvityshenkilön tehtävä tulee painottumaan valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen tason sosiaali- ja terveydenhuollon järjestöjen toiminnan avustamiseen liittyvien käytänteiden kuvaamiseen, arvioimiseen sekä niihin liittyvien ehdotusten laatimiseen. 

Selvityshenkilö Mika Pyykkö on aiemmin toiminut mm. vaikuttavuusinvestoimisen johtajana Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa ja työ- ja elinkeinoministeriössä sekä osastopäällikkönä raha-automaattiyhdistyksessä. Pyykkö on selvityksen ajan toimivapaalla Aivoliitto ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä. 


Lisätietoa:

kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi, STM, [email protected], p. 0295 163 425
valtiosihteeri Marjo Lindgren, [email protected], p. 0295 342 119
selvityshenkilö Mika Pyykkö, [email protected], p. 0400 841 662