Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM, THL ja Kela tiedottavat:
Suomi valmistelee EU:n koronarokotustodistusten antamista myös muissa maissa rokotetuille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.9.2021 15.05
Tiedote 248/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Kela ryhtyvät valmistelemaan teknistä toteutusta sekä toimintamallia, joiden avulla Suomessa voidaan myöntää EU:n koronarokotustodistus henkilöille, jotka on rokotettu EU:n ulkopuolisissa maissa Euroopan lääkeviraston (EMA) hyväksymillä covid-19-rokotteilla.

Lisäksi selvitetään mahdollisuutta myöntää todistus myös Maailman terveysjärjestön (WHO) hätäkäyttölistalla olevista rokotevalmisteista.

Suomessa oleskelevat tai asuvat, EU:n ulkopuolisissa maissa rokotetut henkilöt voivat saada EU:n rokotustodistuksen Suomesta aikaisintaan lokakuun lopulla.

Suomessa rokotetut henkilöt ovat voineet saada EU:n koronarokotustodistuksen 22.6. alkaen. EU:n todistus täydestä rokotussarjasta on voitu myöntää myös henkilöille, jotka ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksensa toisessa EU-jäsenvaltiossa tai EU:n ulkopuolisessa maassa ja toisen rokotusannoksensa Suomessa.

Lähtökohtaisesti koronarokotustodistuksen saa siitä maasta, missä rokotus on annettu. Mikäli henkilö on saanut rokotussarjan rokoteannokset eri EU-maissa, saa hän todistuksen täydestä rokotesarjasta siitä maasta, missä jälkimmäinen rokotuksista on annettu.

Tiettyjen EU:n ulkopuolisten maiden digitaaliset koronatodistukset voidaan jo tällä hetkellä tarkastaa digitaalisesti EU-maissa. Näitä maita ovat tällä hetkellä Islanti, Liechtenstein, Norja, Pohjois-Makedonia, San Marino, Sveitsi, Turkki, Ukraina ja Vatikaani.. Maiden määrä lisääntyy sitä mukaa, kun EU ja eri EU:n ulkopuoliset maat sopivat todistusten yhteentoimivuudesta.

Kukin EU-maa päättää itse millaisia koronatodistuksia se edellyttää maahan saapuvilta.

Lisätietoa

Kansalaiskysymykset Omakannan koronatodistuksista

Yleinen neuvonta:

  • Omakannan asiakaspalvelu: [email protected]
  • Huom. Omakannan asiakaspalvelussa ei ole mahdollista tarkistaa tai korjata henkilökohtaisia terveystietoja. Olethan näissä tapauksissa yhteydessä sinua hoitaneeseen terveydenhuollon yk-sikköön.

Koronatodistuksissa olevat virheet tai puutteet:

  • Terveydenhuolto: rokotteen antanut tai koronatestin ottanut organisaatio

Ulkomaiden todistusvaatimukset sekä laiva- ja lentoyhtiöiden todistuskäytännöt:

  • matkan kohdemaan omat korona-aiheiset verkkosivut tai laiva- ja lentoyhtiön omat verkkosivut ja asiakaspalvelukanavat
  • Re-open EU (europa.eu)

Median yhteydenotot

Pyydämme median yhteydenotot organisaatioiden keskitettyyn viestintään oheisen vastuujaon mukaisesti.

Kela: [email protected]
Omakanta-palvelu ja koronatodistusten toteutus Omakannassa

THL: [email protected]
THL:n rokotusrekisteri, ammattilaisten kirjaaminen, tietojen alueellinen kattavuus, terveydenhuollon toimintamallit, ulkomailla annetut rokotukset, paperiset lomakkeet, tarkastussovellus

STM: [email protected]
koronatodistuksen rahoitus, kokonaissuunnitelma, tekniset ominaisuudet, juridiset asiat, EU-valmistelu, käyttötarkoitukset, todistukset osana maahantuloa, covid-19-tartuntojen torjunta rajat ylittävässä liikenteessä, maahantulomalli, muiden maiden käytännöt, tartuntatautilaki, raja-HE

Terveydenhuollon yhteydenotot

Terveydenhuollon organisaatioiden yhteydenotot pyydetään osoitteeseen: [email protected] 

 
Sivun alkuun