Hyppää sisältöön

Terveystarkastuksia ja tietojen antamista koskeva hallituksen esitys tartuntatautilain muutoksista eduskuntaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2021 11.19
Tiedote 41/2021

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen tartuntatautilain kahden pykälän muutoksista. Lain 16 §:n muutos koskee aluehallintoviraston ja lääkärin mahdollisuutta tehdä pakollista terveystarkastusta koskeva päätös ja 22 § tartuntataudille altistuneen ja tartunnan saaneen velvollisuuksia antaa tietoja itsestään.

Lakiehdotuksessa täsmennettäisiin aluehallintovirastolla olevaa mahdollisuutta määrätä pakollinen terveystarkastus, johon voisi sisältyä esimerkiksi koronatesti. Lisäksi kunnan ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille tulisi oikeus tehdä yksittäistä henkilöä koskeva päätös pakollisesta terveystarkastuksesta.

Muutos selkeyttäisi nykyistä pakolliseen terveystarkastukseen liittyvää sääntelyä sekä vahvistaisi ja nopeuttaisi tartuntatautien torjuntatyötä. 

Terveystarkastus voisi olla pakollista Suomeen saapuville 

Yleisvaarallisen tartuntataudin leviäminen saataisiin tehokkaasti ehkäistyä aluehallintoviraston pakollisesta terveystarkastuksesta antamalla päätöksellä. 

Terveystarkastukseen osallistuminen voisi olla pakollista esimerkiksi tiettynä aikana Suomeen tietystä maasta saapuville henkilöille tai tietyssä työpaikassa oleskeleville työntekijöille. Aluehallintovirastot tekisivät yhteistyötä keskenään ja eri viranomaisten kesken. 

Aluehallintovirasto voisi esimerkiksi covid-19-epidemian aikana tehdä päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta lentoasemalla. Aluehallintovirasto voisi päätöksessään ottaa huomioon alueellisen epidemiatilanteen ja sen, milloin ja missä laajuudessa terveydenhuollon henkilöstöä olisi tarpeen hyödyntää pakollisiin terveystarkastuksiin. Siten henkilöstöä voitaisiin kohdentaa sinne, missä se olisi tartuntojen leviämisen kannalta tarkoituksenmukaista vaarantamatta kuitenkaan muuta terveydenhuollon toimintaa.

Jos henkilö kieltäytyisi osallistumasta pakolliseen terveystarkastukseen, hänelle voitaisiin rikoslain (39/1889) 44 luvun 2 §:n mukaan määrätä terveydensuojelurikkomuksesta sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Altistuneella ja tartunnan saaneella olisi velvollisuus antaa tietoja

Yleisvaaralliseen tai valvottavaan tartuntatautiin sairastuneelle, altistuneelle tai sellaiseksi perustellusti epäillylle henkilölle tulisi velvollisuus antaa itseään koskevia tietoja asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle. 

Muutos vahvistaisi viranomaisten mahdollisuuksia ehkäistä tartuntatautien leviämistä ja helpottaisi jäljitystyötä. Lisäksi se mahdollistaisi nykyistä paremmin erilaisten tietojärjestelmien ja ohjelmistojen hyödyntämisen (esim. Finentry) osana tartuntatautien leviämisen ennaltaehkäisyä ja jäljitystä. Nyt voimassa olevan tartuntatautilain mukaan tietojen kerääminen on perustunut vapaaehtoisuuteen.

Lisätietoja:

Johtaja Jari Keinänen, [email protected]
Lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa, [email protected]
Hallitusneuvos Liisa Katajamäki, [email protected]