Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Työn ja opiskelun yhteensovittamista tuetaan lakimuutoksilla

Sosiaali- ja terveysministeriö 11.6.2020 14.13
Tiedote 152/2020

Työntekijöiden mahdollisuutta opiskella aikuiskoulutustuella työnteon rinnalla parannetaan. Aikuiskoulutusetuuksista annetun lain ja opintotukilain muutokset tulevat voimaan 1.8.2020.

Aikuiskoulutusetuuksista annetussa laissa muutetaan:

  • aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksiä
  • suoritettavaksi edellytettävien opintosuoritusten määrää tukikuukautta kohden
  • tukikuukauden kulumista
  • aikuiskoulutustuen hakemista ja maksamista koskevia säännöksiä.

Aikuiskoulutustuen perusteena oleva palkka lasketaan tukikuukautta edeltäneen työ-, virka- tai muun palvelussuhteen vakiintuneista ansioista yhteensä kahdentoista kuukauden ajalta maksuperusteisesti.

Tukikauden aikana henkilön ansaitsema tulo otetaan huomioon aikuiskoulutustuen kanssa sinä kuukautena, jonka aikana tulo maksetaan. Uudistuksessa muutetaan myös aikuiskoulutustuen laskentakaavaa.

Tukea haetaan kuukausittain jälkikäteen

Palkansaajan aikuiskoulutustuen hakemismenettelyä muutetaan kuukausittaiseen jälkikäteiseen hakemiseen pohjautuvaksi. Näin ollen hakija voi ottaa paremmin huomioon todellisen toteutuneen opiskelunsa ja työntekonsa.

Samalla tuen myöntäjä Työllisyysrahasto voi hyödyntää tulorekisteritietoja. Hakijalla on edelleen mahdollisuus saada etukäteen päätös tuen saamisen edellytysten täyttymisestä.

Lisäksi tehdään täsmentäviä muutoksia toimeenpanoa sekä yrittäjän aikuiskoulutustuen myöntämistä ja hakumenettelyä koskeviin säännöksiin. Myös opintotukilakiin tehdään täsmentäviä muutoksia. 

Tavoitteena kustannusneutraalius

Muutoksen tavoitteena on kustannusneutraalius, minkä vuoksi aikuiskoulutustuen määrään tehtävät muutokset voivat joidenkin tuen saajien kohdalla alentaa etuutta nykytilaan verrattuna. Keskimäärin aikuiskoulutustuki pienenee noin 78 euroa kuukaudessa nykyisiin etuudensaajiin verrattuna.

Sovittelusääntöjen muutokset korottavat aikuiskoulutustukea erityisesti niillä tuensaajilla, jotka eivät vähennä merkittävästi työntekoaan. Uudistuksen tavoitteiden mukaisesti tämä kannustaa osa-aikaisen työnteon ja opiskelun yhdistämiseen aikaisempaa paremmin.                

Mikä on aikuiskoulutustuki?

Aikuiskoulutustuki on Työllisyysrahaston maksama etuus työntekijöille, jotka jäävät työstään palkattomalle opintovapaalle. Tuen saaminen edellyttää muun muassa vähintään kahdeksan vuoden työhistoriaa, vähintään vuoden kestänyttä työsuhdetta nykyisen työnantajan palveluksessa, sekä opintoja koskevien ehtojen täyttymistä.

Aikuiskoulutustukea käyttää vuosittain noin 20 000 ihmistä, ja sen menot ovat noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisätietoja:

Kirsi Päivänsalo, neuvotteleva virkamies, p. 0295 163 195
 

Palaa sivun alkuun