Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ylimääräinen lapsilisä maksuun joulukuussa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2022 14.03
Tiedote 289/2022

Joulukuussa 2022 kaikille lapsilisän saajille maksetaan ylimääräinen lapsilisäerä. Tämä toteutetaan siten, että ylimääräinen lapsilisä ei vaikuta toimeentulotuen määräytymiseen.

Lapsiperheiden ostovoiman lisäämiseksi joulukuun 2022 lapsilisä maksetaan lapsilisän saajille kaksinkertaisena. Joulukuulta 2022 maksettava lapsilisän korotus on yhtä suuri kuin vanhemmalle tai muulle huoltajalle myönnetty lapsilisä. Maksettava määrä riippuu siten lasten lukumäärästä. Myös yksinhuoltajakorotus maksetaan korotettuna.

Toimeentulotukea myönnettäessä ei oteta huomioon kaksinkertaista lapsilisää tavanomaisen lapsilisän määrän ylittävältä osalta. Tämän tarkoituksena on, että perustoimeentulotukea saavat hyötyvät tuesta täysimääräisesti.

”Hallitus päätti budjettiriihessä ostovoimapaketista, jolla tuetaan erityisesti pienituloisia ja lapsiperheitä elinkustannuksien noustessa. Ylimääräisen lapsilisän osalta on tärkeää, että sen saavat täysimääräisesti myös toimeentulotukea saavat pienituloisimmat kotitaloudet”, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. 

Lait ovat voimassa 9.-31.12.2022.

Lisätietoa

neuvotteleva virkamies Eva Ojala, [email protected]

 
Sivun alkuun