Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen myönnetään valtion tutkimusrahoitusta 1.9. alkaen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2020 14.10
Tiedote 149/2020

Valtion tutkimusrahoitusta voi jatkossa saada myös yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen. Tavoitteena on muun muassa lisätä tietoa sosiaalityön menetelmien vaikuttavuudesta, kehittää tutkimusnäyttöön perustuvia työmenetelmiä sekä vahvistaa tutkimusperustaista toimintakulttuuria sosiaalityössä.

Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää vuosittain rahoitusta tutkimushankkeille, joiden arvioidaan sopivan yhteen sosiaalityön tutkimustoiminnan painoalueiden ja tavoitteiden kanssa. Painoalueista säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Vuoden 2020 osalta asetus annetaan elokuun aikana. Jatkossa tutkimuksen painoalueita määritellään sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa arviointiryhmässä, joka myös seuraa hankkeiden toteutumista.

Vuonna 2020 yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen on varattu rahoitusta 4 miljoonaa euroa.

Yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoituksesta säädetään sosiaalihuoltolaissa, johon lisättiin uusi pykälä (60 c§) rahoituksesta. Presidentti vahvisti lain torstaina 11.6. Laki tulee voimaan 1.9.2020.

Lisätietoja

sosiaalineuvos Juha Luomala, p. 0295 163 492

 
Sivun alkuun