Hyppää sisältöön

Kun tieliikenne automatisoituu, ihmisen rooli muuttuu

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2024 9.04
Kolumni
Lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen. (Kuva: LVM)

Automaattiset ajoneuvot eivät ole yleistyneet teillä ihan niin nopeasti kuin viime vuosikymmenellä ennustettiin, mutta ajoneuvojen älykkäät, kuljettajaa avustavat järjestelmät kehittyvät kaiken aikaa. Ihmiskuljettaja on kuitenkin toistaiseksi vastuussa ajoneuvon turvallisesta kulkemisesta. Muihin hommiin ei passaa ryhtyä: kuljettajalta edellytetään ajoneuvon ja liikennetilanteen jatkuvaa valvontaa, vaikka ajoneuvo osaisi esimerkiksi säätää nopeuttaan ja sijoittua liikenteessä ilman ihmisen aktiivista ohjaamista.

Suomen lainsäädännössä valmistaudutaan parhaillaan myös varsinaisten automaattisten ajoneuvojen käyttöönottoon. Tällaisissa ajoneuvoissa automaattinen ajojärjestelmä voi ”ajaa” autoa kuljettajan asemesta, ilman kuljettajan aktiivista valvontaa. Aluksi automaatiota voidaan käyttää esimerkiksi moottoritiellä hyvissä liikenneolosuhteissa. Suomen kaltaisessa maassa moottoriteitä on kuitenkin rajallisesti ja keliolosuhteet ovat usein haastavia. Vaikka toimintaympäristö myöhemmin laajenee ja järjestelmät kehittyvät, ihmiskuljettajia tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen.

Automaattisten ajoneuvojen turvallisuuden varmistamisessa tekninen sääntely on keskeisessä roolissa, ja tyyppihyväksyntävaatimukset tulevat EU:sta ja YK:n alaisesta Euroopan talouskomissiosta. Sääntelyllä varmistetaan, että teknisen kehityksen mahdollisuudet voidaan hyödyntää kun ajoneuvoja käytetään yleisillä teillä.

Kun ajojärjestelmä ajaa ajoneuvoa, kuljettajan rooli muuttuu. Sääntelyn tavoitteena on, että seuraamukset ajojärjestelmän tekemästä liikennerikkomuksesta voidaan kohdistaa sen taustalla olevaan organisaatioon, ei kuljettajaan. Kyse on vuosisataisen oikeusperinteen muutoksesta, mikä ei ole ihan pikkujuttu.

Silti ajoneuvossa sisällä olevalla vastuullisella ihmisellä on jatkossakin vastuita. Hänen on tiedettävä, onko ajoneuvossa ainoastaan kuljettajaa avustavia järjestelmiä, vai voiko hän siirtää ajoneuvon hallinnan täysin automaattiselle ajojärjestelmälle Suomen teillä liikkuessaan. Lisäksi kuljettajan on pystyttävä tarvittaessa tarttumaan rattiin, jos ajojärjestelmä toteaa, että ihmisen ohjaus on tarpeen esimerkiksi sään vuoksi pienemmille teille siirryttäessä.  Ihmisen on siis oltava ajokunnossa ja -valmiudessa.

Osa automaattisista ajoneuvoista ei tarvitse vastuussa olevaa henkilöä sisälleen, vaan niitä voidaan hallita myös etänä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sukkulabussit, joita Suomessa kokeillaan parhaillaankin. Ajoneuvossa sisällä oleva ihminen on matkustajan roolissa, kuten nykyäänkin linja-autossa, ilman että matkustusmukavuus, -sujuvuus tai -turvallisuus heikkenee.

Kirsi Miettinen
lainsäädäntöneuvos, tieto- ja turvallisuusosasto