Hyppää sisältöön

Metsäkanalintujen metsästysajat päätettiin esityksen mukaisesti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.8.2024 15.11
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö antoi asetuksen metsäkanalintujen metsästysajoista syksyn metsästyskaudelle esityksensä mukaisesti. Metsäkanalintujen kannat vaihtelevat vuosittain merkittävästi, mikä otetaan huomioon metsästysajoissa.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsäkanalintujen metsästysajoista. Metsästyskausi alkaa tiistaina 10. syyskuuta.
Asetus perustuu Suomen riistakeskuksen tuoreiden riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella valmistelemaan esitykseen tarkemmista alueellisista ja lajikohtaisista metsästysajoista. 
Suuressa osassa Lappia ja Koillismaata metson ja teeren kannat ovat edellisvuosien vahvalla tasolla, kun taas Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa teerikanta on laskenut merkittävästi. Etelä-Suomessa varsinkin teeren ja metson kannat ovat usealla alueella hieman kasvaneet. Pyykanta on laskenut laajoilla alueilla.
Lintukannat vaihtelevat alueellisesti, ja viime vuoteen verrattuna metsästysaikoja on muutettu monin paikoin, useimmiten lyhyemmäksi. Metsästäjien onkin nyt tärkeää tarkistaa oman alueensa metsästysajat.
Lintukantojen muutokset ovat herättäneet lausunnonantajissa paikoitellen myös huolta, ja vuosittaisella maa- ja metsätalousministeriön asetuksella turvataan, ettei lintuja metsästetä liikaa.

Katso metsästysajat tarkemmin kuntakohtaisesti liitteistä
Maa- ja metsätalousministeriön asetus metson, teeren, pyyn ja riekon metsästyksen kieltämisestä metsästysvuonna 2024-2025 metsästysasetusten sivulla
Metsäkanalintujen metsästysajat alueittain
Kartta metson metsästysajoista
Kartta teeren metsästysajoista
Kartta pyyn metsästysajoista
Kartta riekon metsästysajoista

Lue lisää
Lue lisää asetuksen valmistelusta edellisestä tiedotteesta

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
Erityisasiantuntija Janne Pitkänen, p. 0295 162 338, [email protected]