Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pysyvä poikkeus takaa lihan ja kalan savustuksen jatkumisen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.9.2020 11.04
Tiedote

Euroopan komissio on antanut asetuksen, joka sallii pysyvästi tavallista korkeammat enimmäisrajat PAH-yhdisteiden pitoisuudelle meillä perinteisin menetelmin savustetuille liha- ja kalatuotteille.

Komission päätös tarkoittaa sitä, että Suomessa voidaan myydä perinteisesti savustettuja tai palvattuja liha- ja kalatuotteita myös jatkossa.

– Savustus on perinteisenä valmistusmenetelmänä osa suomalaista ruokakulttuuria. Sen jatkuminen Suomessa on nyt taattu pysyvällä poikkeusluvalla. Olen vakuuttunut, että terveellisyys ja perinteet mahtuvat samaan ruokapöytään jatkossakin, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Suomessa ja useissa muissa jäsenvaltioissa on ollut voimassa määräaikainen poikkeus perinteisesti savustettujen lihan ja kalan sekä näistä valmistettujen tuotteiden PAH-pitoisuuksille. Suomi haki kolme vuotta sitten pysyvää poikkeusta sallittuihin PAH-yhdisteiden pitoisuuksiin perinteisesti savustetulle lihalle ja lihatuotteille sekä perinteisesti savustetuille pienille kaloille ja niistä valmistetuille tuotteille. Poikkeusta haettiin, koska perinteisin savustusmenetelmin valmistetut tuotteet eivät olisi mahtuneet EU:n aikaisempaa tiukempiin raja-arvoihin. Pysyvä komitea hyväksyi asetusmuutoksen helmikuussa 2020 ja tarkasteluajan nyt umpeuduttua päätös tulee voimaan.

PAH-yhdisteitä syntyy erityisesti suorasavustuksella eli menetelmällä, jossa liha on samassa tilassa poltettavan puun kanssa. PAH-yhdisteiden eli polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen on tutkimuksissa todettu aiheuttavan syöpää, ja niiden pitoisuutta elintarvikkeissa säännellään EU-tasolla komission vierasaineasetuksella.

Pysyvällä poikkeuksella sallitaan tavallista korkeammat enimmäismäärät perinteisesti savustettujen lihan ja kalan sekä näistä valmistettujen tuotteiden PAH-pitoisuuksille. Bentso(a)pyreenin sallittu pitoisuus on perinteisillä menetelmillä savustetuilla tuotteilla 5,0 µg/kg (tavallisesti korkeintaan 2 µg/kg) ja PAH4-yhdisteiden summa 30,0 µg/kg (tavallisesti korkeintaan 10 µg/kg).

Viranomaisten ja savustavien toimijoiden on valvottava tuotteiden PAH-pitoisuuksia ja varmistettava, että toimijat noudattavat hyviä savustuskäytäntöjä. Perinteisesti savustetuilla tuotteilla ei ole erillisiä merkintävaatimuksia, ja poikkeuksen saaneita tuotteita saa käyttää vain kansallisesti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

  • johtava asiantuntija Elina Pahkala, p. 029 516 2006, elina.pahkala(at)mmm.fi

  • elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm, p. 029 516 2305, sebastian.hielm(at)mmm.fi

EU ja kansainväliset asiat EU-lainsäädäntö (HUOM vain lainsäädäntösisältöihin, EI tied./uut.)! Jari Leppä Kalat Ruoka ja maatalous
 
Sivun alkuun