Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto vahvisti ankeriaalle 11 kuukauden rauhoitusajan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.7.2022 10.47
Tiedote
Kuva: Tapio Gustafsson, Kalatalouden keskusliitto

Valtioneuvosto on tänään päättänyt asetuksesta, jolla äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun ankeriaan kalastus kiellettäisiin Suomessa kokonaan lukuun ottamatta heinäkuuta. Asetus tulee voimaan 1.8.2022.

Asetusmuutoksella toimeenpannaan EU-asetuksessa (2022/109) ankeriaan suojaksi säädetty velvoite, jonka mukaan ankeriaan kalastus tulee kieltää merialueella vähintään kolmen kuukauden ajaksi elokuun alun ja helmikuun lopun välillä. Kiellon tarkoituksena on kattaa ankeriaan suurimman vaelluksen ajankohdat. 

Valtioneuvosto päätti rauhoitusajaksi koko vuoden heinäkuuta lukuun ottamatta eli huomattavasti pidempänä kuin EU-asetuksen vaatimus. Kalastuskielto koskee myös sisävesiä. Perusteina ovat ankeriaan uhanalaisuus ja vaelluskäyttäytyminen Suomessa. Suomessa aikaisemmin voimassa ollut ankeriaan rauhoitusaika (1.10.-31.1.) kohdistuu ajanjaksoon, joka ei kattanut ankeriaan vaelluksen keskeisimpiä ajanjaksoja.  

Valtioneuvoston hyväksymässä asetuksessa ankeriaan kalastus sallitaan heinäkuuksi, joka ei ole ankeriaalle merkittävää vaellusaikaa. Ankeriasta on viime vuosikymmeninä istutettu runsaasti myös vesiin, joista sillä ei ole vaellusyhteyttä kudulle. Nämä istukkaat eivät siis edistä kannan elinvoimaisuutta. Kalastus heinäkuussa kohdistuisi erityisesti näihin istukkaisiin. Lisäksi nousuesteiden yläpuolelle istutettuja ankeriaita voitaisiin pyytää ELY-keskusten harkinnassa olevien poikkeuslupien avulla.

Ankerias on Suomessa harvinainen saalislaji, jota pyydetään lähinnä vapaa-ajankalastuksessa. Vuosittainen saalis on ollut yhteensä noin 2 000-10 000 kiloa, josta puolet pyydetään merialueelta ja puolet sisävesistä. Ankeriaan kaupallista kalastusta ei sisävesillä ole juurikaan ja merialueella saalis on viime vuosina ollut alle 500 kiloa vuodessa. Suomessa saaliiksi saadut ankeriaat ovat lähes kaikki peräisin istutuksista. 

Asetusmuutoksessa on myös loheen liittyvä informatiivinen lisäys liittyen EU-neuvoston asetukseen 2021/1888. Tämä jo voimassa oleva EU-neuvoston asetus rajoittaa vapaa-ajankalastajien lohen saalismäärää tietyillä merialueilla. Rajoitukset voi tarkistaa kalastusrajoitus.fi-palvelussa.

Valtioneuvoston istunnon 8.7.2022 päätöstiedot 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. 029 516 2404, etunimi.sukunimi(at)gov.fi
 

 
Sivun alkuun