Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kirkkoministeri Kurvinen kirkolliskokouksessa: Kirkolla ja kansalaisyhteiskunnalla tärkeä rooli yksinäisyyden vähentämisessä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.8.2021 15.19
Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkon, kansalaisyhteiskunnan ja valtion tulisi yhdessä etsiä keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Kurvinen nosti asian esiin puheessaan kirkolliskokouksessa Turussa 3.8.2021.

- Yksinäisyyttä on keskuudessamme liikaa koko ajan ja korona-aika on nostanut yksinäisyyden esille entistä voimakkaampana. Yksinäisyydestä kärsivät ikäihmiset, mutta myös nuoret. Toivon, että voimme yhdessä etsiä keinoja siihen, miten lisäisimme kohtaamisia, kumppanuutta, yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä.

Käytännön keinoksi Kurvinen esittää esimerkiksi seurakuntien ja valtion tilojen entistä monipuolisemman käytön kohtaamisten lisäämiseksi.

Kesällä työnsä aloittanut kirkkoministeri totesi ensimmäisessä kirkolliskokouspuheessaan, että ei aja muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin ja korosti kunnioittavansa kirkon autonomiaa.

- Kirkkoministerinä suhtaudun uskontoihin lähtökohtaisesti myönteisesti. Uskonnonvapaus on tärkeä perus- ja ihmisoikeus. Haluan painottaa positiivista uskonnonvapautta eli ihmisen oikeutta harjoittaa omaa uskontoaan. Kirkko on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa.

Lisätietoja: erityisavustaja Markus Ylimaa, p. 050 374 8192

 
Sivun alkuun