Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lausuntokierros käynnissä: Osaaminen halutaan näkyville ja hyödynnettäväksi tietovarannoissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2022 12.28
Uutinen

Koulutustiedot halutaan saada nykyistä kattavammin rekistereihin, jotta niitä voi helpommin käyttää oman osaamisen osoittamiseen.  Myös viranomaiset saisivat näin keskitetysti tarvitsemansa tiedot yhdestä paikasta luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja asiasta valmistelemiinsa lakimuutoksiin 7.3. mennessä.

Tietoja suoritetuista opinnoista ja tutkinnoista tallennetaan jo nykyisin Koski-koulutustietovarantoon. Tallennettavia tietoja on tarkoitus laajentaa koskemaan kattavammin julkisesti rahoitettua koulutusta. Uusia tietoja olisivat muun muassa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamat koulutukset sekä taiteen perusopetuksessa suoritetut opinnot. 

Muutokset helpottavat osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Rekisterin tietoja voi käyttää esimerkiksi työhön tai koulutukseen hakeuduttaessa tai opintojen aikaisten etuuksien saamiseksi. Viranomaiset saisivat keskitetysti tarvitsemansa tiedot esimerkiksi tilastointiin ja päätöksentekoon.

Lakiluonnoksessa ehdotetaan, että koulutuksen järjestäjällä olisi velvollisuus tallentaa Jatkuvan oppisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittaman muun kuin säännellyn koulutuksen tiedot uuteen rekisteriin. Palvelukeskus rahoittaa koulutusta ja osaamispalveluita, jotka on suunnattu työssä tai työvoiman ulkopuolella oleville ja jotka täydentävät muuta julkisesti tuettua koulutustarjontaa. 

Myös vapaan sivistystyön oppilaitoksille, kuten esimerkiksi kansalaisopistoille tai kansanopistoille, esitetään jatkossa velvollisuutta tallentaa tiedot palvelukeskuksen rahoittamista opinnoista.  

Taiteen perusopetuksessa tietojen tallentaminen olisi mahdollista, ja siitä päättäisi koulutuksen järjestäjä. Tallentaminen edellyttäisi oppilaan suostumusta. Tallennettavan koulutuksen laajuus määriteltäisiin opintopisteinä. Yksi opintopiste vastaisi noin 27 tunnin työpanosta.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle lausuntopalautteen jälkeen kevätistuntokaudella. Lait voisivat tulla voimaan vuoden 2023 alusta. 

Laajemmin opintoihin ja osaamiseen liittyvien tietovarantojen kehittämistä tullaan selvittämään osana jatkuvan oppimisen digitaalisia palveluja.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Sami Aalto, puh. 0295 330 366 (jatkuva oppiminen)
erityisasiantuntija Saara Ikkelä, puh. 0295 330 109 (jatkuva oppiminen)
hallitusneuvos Hanna Kiiskinen, puh. 0295 330 086 (taiteen perusopetus)
kulttuurinasiainneuvos Hanna Koskimies, puh. 0295 330 048 (taiteen perusopetus)

 
Sivun alkuun