Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Paimion parantolan tulevaisuudesta käynnistetään selvitys

opetus- ja kulttuuriministeriösosiaali- ja terveysministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2019 15.57
Tiedote

Ministerit Annika Saarikko, Sampo Terho ja Kimmo Tiilikainen tapasivat tänään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin edustajia liittyen Paimion parantolan tulevaisuuteen. Tapaamisessa sovittiin Paimion parantolan tulevaa omistamista ja käyttöä koskevan selvitystyön käynnistämisestä.

Sekä ministerit että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin edustajat olivat tapaamisessa yksimielisiä siitä, että tavoitteena on löytää kohteen arvon kestävällä tavalla turvaava ratkaisu. Tätä koskevalle selvitystyölle tulee varata riittävästi aikaa. Ministerit totesivat tapaamisessa, että ratkaisun löytäminen on myös valtion kannalta tärkeää. Tämän vuoksi on perusteltua, että valtio on mukana tukemassa vastuullisen ja kestävän toimintamallin rakentamista.

Selvitystyön rahoittavat yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriö ja ympäristöministeriö. Selvitystyötä koskevan toimeksiannon valmistelu käynnistetään heti. Selvitystyö toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Museoviraston kanssa. Selvitystyön aikana tullaan kuulemaan keskeisiä sidosryhmiä ja asiantuntijatahoja.

Selvitystyön tavoitteena on tuottaa pitkäjänteinen ja kestävä toimintamalli sekä liiketoiminnallisesti uskottava ja elinkelpoinen ratkaisu, joka turvaisi Paimion parantolan säilymisen ainutlaatuisena, modernia arkkitehtuuria edustavana kokonaisuutena. Selvitystyössä tulee myös tunnistaa Paimion parantolan merkitys ja sidosryhmät sekä kansainvälisesti, valtakunnallisesti että paikallisella ja alueellisella tasolla.

Paimion parantola on Alvar ja Aino Aallon läpimurtoteos ja kansainvälisesti tunnetuin rakennus.  Paimion parantola on suojeltu rakennussuojelulailla. Tämä ei kuitenkaan turvaa rakennuksen uniikkia irtaimistoa, jonka säilyminen osana interiööriä on oleellinen osa rakennuksen arkkitehtonista ja kulttuurihistoriallista arvoa.

Paimion parantola on ollut vuodesta 2004 lähtien Unescon maailmanperintökohteiden aieluettelossa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopetti Paimion parantolassa toimintansa vuonna 2015. Sairaanhoitopiiri käynnisti kohteen myynnin kesäkuussa 2018.

Lisätietoja:

- ylijohtaja Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30129
- sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, p. 050 327 1230

Annika Saarikko Kimmo Tiilikainen Kulttuuri Sampo Terho
 
Sivun alkuun