Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin – elämäntyöpalkinto tietokirjailija Risto Isomäelle
Valtiosihteeri Tuomo Puumala luovutti tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäelle, joka tunnetaan työstään maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana. Lisäksi myönnettiin seitsemän valtionpalkintoa esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta. Palkintojuhlaa vietettiin tiistaina 13. lokakuuta Kansalliskirjastossa.
Juhlapuheessaan valtiosihteeri Puumala korosti tutkitun tiedon tarpeellisuutta arjessamme juuri näinä aikoina. Valtiosihteeri totesi, että asiantuntijoita tarvitaan seulomaan tietoa ja viestimään siitä erilaisille yleisöille. Vuonna 2021 vietettävä tutkitun tiedon teemavuosi lisää omalta osaltaan keskustelua.
– Tiedon teemavuosi on meille kaikille mahdollisuus lisätä tieteen ja tutkitun tiedon avoimuutta ja tiedon julkisuutta. Tiedonjulkistaminen ei ole yksisuuntaista, asiantuntijalta maallikolle kohdistuvaa, vaan viestintä on vuoropuhelua, joka osallistaa yleisönsä keskustelemaan, valtiosihteeri Puumala sanoi.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on OKM:n asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla.
Erityisen ansioituneesta ja pitkäjänteisestä työstä myönnetään tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. Elämäntyöpalkinto ja Long Play -medialle myönnetty palkinto ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2020
Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto
Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana
Risto Isomäki on julkaissut kirjan vuodessa viimeisten 25 vuoden aikana. Hänen teostensa lajikirjo on laaja; teosten joukossa on tieteiskirjallisuutta, romaaneja, esseitä, pamfletteja, oppaita ja tietoa esittelevää tietokirjallisuutta. Isomäelle tyypillisesti lajityypit kohtaavat ja risteävät myös jokaisen teoksen sisällä. Hänen teostensa pohjalta on tehty myös elokuvia ja sarjakuvia.
Laajan yleisön tietoon Isomäki tuli viimeistään vuonna 2005, kun hänen romaaninsa Sarasvatin hiekkaa oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Myöhemmin Isomäki on saanut sekä science fiction -palkinnon että Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon.
Isomäen toiminnan ja tuotannon kantavana teemana on ympäristön tuhoutuminen ja ilmastonmuutos. Hän yhdistää teoksissaan tutkimustietoa science fictionille tyypillisiin mielikuvituksellisiin juonenkulkuihin. Kirjat tarjoilevat lukijoille elämysten ja jännityksen ohella tietoa elämisen edellytyksistä: meristä, puista, jäätiköistä ja eläimistä.
Isomäki liikkuu sujuvasti eri maanosissa, eri aikakausissa ja näiden lisäksi myös todellisuuden ja fiktiivisten maailmojen välillä. Ei ihme, että hänen mielihahmonsa on Nuuskamuikkunen.
Risto Isomäki on laajan kirjallisen tuotantonsa ohella myös aktiivinen toimija ympäristöasioissa ja kehitysmaakysymyksissä. Hän kysyy, herättää keskustelua, perustelee ja pyrkii muutokseen kohti kestävää tulevaisuutta.
Palkinnot esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta
Toimittaja, tietokirjailija Hanna Nikkanen, päätoimittaja Antti Järvi, toimitussihteeri Ilkka Karisto, toimittaja, journalismin lehtori Reetta Nousiainen, toimitusjohtaja Jussi Ruusila, toimittaja, käsikirjoittaja Riku Siivonen, toimituspäällikkö Anu Silfverberg, toimittaja, tietokirjailija Johanna Vehkoo ja toimittaja, käsikirjoittaja Ilkka Pernu kunnianhimoisesta digitaalisen journalismin edelläkävijä Long Play -mediasta
Journalismin muodot ja ansaintamallit ovat voimakkaassa murroksessa. Long Play on vakiinnuttanut asemansa perusteelliseen taustatyöhön ja faktoihin pohjautuvan digitaalisen journalismin edelläkävijänä.
Vuonna 2013 perustettu Long Play julkaisee laajoja reportaaseja, henkilökuvia, esseitä ja tutkivaa journalismia 12 artikkelia vuodessa. Ilman mainoksia toimiva ja lukijoiden rahoittama Long Play tarjoaa lahjakkaille, riippumattomille toimittajille tärkeän julkaisuväylän ja mahdollisuuden syventyä kunnolla käsittelemiinsä aiheisiin. Lisäksi se julkaisee ilmaisia lyhyitä juttuja, lukijakirjeitä ja järjestää kirjoittajakoulutusta.
Journalistisesti kunnianhimoinen Long Play tarjoaa erinomaisen vastapainon nopeatempoiselle ja kaupallistuvalle uutisjournalismille. Se nostaa esille vaiettuja tai vähemmälle huomiolle jääneitä aiheita ja käsittelee niitä informatiivisesti mutta myös viihdyttävästi.
Long Play toimii tärkeänä esikuvana laatujournalismin kehittämiselle ja tuo journalismia nuoremman yleisön tietoisuuteen. Näin Long Play omalta osaltaan vahvistaa sananvapautta ja demokratiaa.
Dokumenttielokuvaohjaaja, tuottaja ja tutkija Jouko Aaltonen ja yleisen historian dosentti Seppo Sivonen teoksesta Orjia ja isäntiä – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla
Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen teos Orjia ja isäntiä kuvaa pientä Saint-Barthélemyn saarta Karibialla 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tuo Ruotsin pieni siirtomaa on etenkin Suomessa vähän tunnettu asia. Vielä vähemmän on tunnettua, että ruotsalaiset ja myös monet suomalaiset osallistuivat orjakauppaan.
Orjia ostettiin ja laivattiin Afrikasta saarelle, jossa heidät myytiin tai välitettiin muualle Karibialle ja Amerikkaan. Monet saarelle päätyneet ruotsalaiset ja suomalaiset virka- ja liikemiehet olivat orjakauppiaita ja orjanomistajia. Kun historiankirjoitus on aina korostanut Ruotsin alamaisten henkilökohtaista vapautta, on kansalliselle itseymmärryksellemme tärkeää tuntea myös tämä yhteisen historiamme orjakaupan synkkä lehti. Vaikka Ruotsi oli kansainvälisen orjakaupan lilliputti, se oli sekaantunut siihen aina kuningashuonetta myöten.
Teos Orjia ja isäntiä kuvaa elämää siirtomaasaarella elävästi ja mukaansa tempaavasti. Teoksen tietoaines on vankasti dokumentoitua.
Kirjassaan Aaltonen ja Sivonen muistuttavat, ettei orjuus ole tänä päivänäkään kadonnut historian hämärään. Arviolta 40 miljoonaa ihmistä työskentelee tehtaissa, kutomoissa, ompelimoissa tai seksityöntekijöinä edelleen orjuuden kaltaisessa asemassa. Me korkean elintason maissa elävät pidämme etuoikeutenamme nauttia orjatyövoimalla tuotetuista edullisista hyödykkeistä, aivan kuten maanmiehemme kaksisataa vuotta sitten.
Tuottaja, toimittaja Fanny Fröman maailman ymmärrettäväksi tekemisestä lapsille sopivalla tavalla ja lasten ja nuorten herättelystä yhteiskunnallisiksi kansalaisiksi
Lapset käyttävät mediaa aktiivisesti ja elävät saman uutistulvan keskellä kuin aikuisetkin. Siksi on tärkeää kertoa lapsille maailman tapahtumista selkeällä ja ikätasoisella tavalla ja tuottaa heillekin laadukasta uutissisältöä.
Helsingin Sanomissa keväästä 2016 asti julkaistujen Lasten uutisten tarkoitus on edistää sekä lasten että aikuisten medialukutaitoa. Lasten uutisista lapset voivat oppia, mikä on uutinen ja mikä ei. Samalla lapset oppivat seuraamaan yhteiskunnallisia tapahtumia ja tietävät maailmasta vähän enemmän. Kaikille avointa ja maksutonta uutispalvelua käytetään ympäri Suomea kouluista koteihin.
Monikanavainen Lasten uutiset selittää Suomen ja maailman tapahtumia lapsille ymmärrettävästi. Lasten uutisissa kerrotaan ikävistäkin asioista, mutta se pyritään tekemään tavalla, joka ei lisää lapsen pelkoa. Suurin osa Lasten uutisista on varta vasten lapsille tuotettuja uutisia, jotka valitaan niin, että ne koskettavat juuri lasten omaa elämää ja mielenkiinnon kohteita. Lapset ovat uutisissa usein mukana myös aktiivisina toimijoina, haastattelijoina ja asiantuntijoina.
Toimittaja Fanny Fröman on alusta asti tuottanut, tehnyt ja ideoinut Lasten uutisten printtilehden ja uutislähetykset. Fröman ei aliarvioi yleisöään vaan avaa ajankohtaiset ilmiöt, kuten vuoden 2020 koronavirusepidemian, journalistisesti ja värittämättä.
Toimitus- ja tutkimusviestintäpäällikkö Anna-Kaisa Hiltunen teoksesta Euroopan porteilla – turvapaikkapolitiikan vaikeat vaiheet
Euroopan porteilla avaa nimensä mukaisesti punnittuun tietoon pohjautuvan portin Euroopan pakolais- ja turvapaikkapolitiikan historiaan ja nykytilaan. Teos on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja EU:n turvapaikkapolitiikan taustoista ja historiasta.
Euroopan porteilla tarjoaa laaja-alaisen ja selkeän kokonaiskuvan pakolais- ja turvapaikkapolitiikan kehityksestä Euroopassa toisen maailmansodan lopusta näihin päiviin. Kirjaa voi lukea yhtä lailla turvapaikkapolitiikkaa käsittelevänä erityisteoksena kuin Euroopan sodanjälkeisten vuosikymmenien historian kulkua kuvaavana tietokirjana, joka käsittelee turvapaikkaprisman kautta kylmän sodan vaiheita, talouskriisejä sekä Euroopan yhdentymisen kehityskulkuja ja kitkoja. Yhdistämällä turvapaikka- ja pakolaiskysymykset Euroopan yhdentymisen jännitteiseenkin historian kulkuun Anna-Kaisa Hiltunen osoittaa oivaltavasti, miten nämä kysymykset ovat asemoituneet Euroopan historian saatossa välillä kiperäksi kiistanaiheeksi, välillä unohdetuksi ilmiöksi.
Kirjan kirjoittaja Anna-Kaisa Hiltunen on käsittelemänsä aiheen monipuolinen asiantuntija. Hän on muuttoliikekysymyksiin erikoistunut toimittaja, joka työskenteli ulkoministeriössä vierailevana asiantuntijana. Kirja tarttuu globaaliin ilmiöön, käsitellen sitä ylirajaisella tavalla, mikä kirjan erityisansiona mainittakoon. Lopputuloksena on vaikuttava kirja ilmiöstä, josta käydään vähintään yhtä paljon tunteisiin ja mielipiteisiin kuin tutkittuun tietoon pohjaavaa keskustelua.
Toimittaja, kirjailija Juha Kauppinen teoksesta Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista
Juha Kauppisen kirja Monimuotoisuus ravistelee lukijaa ajattelemaan ihmisen osuutta ja suhdetta luonnon monimuotoisuuteen, biodiversiteettiin. Monimuotoisuuden suurin uhka on tänä päivänä ihmisen käyttäytyminen, ajattelemattomuus ja tiedon puute, jonka seurauksena olemme myös itse lajina uhanlainen.
Kirjassaan Kauppinen luotsaa lukijaa läpi Suomen luontoa kuuden eräänlaisen avainlajin kautta. Nämä lajit, kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen ja jääleinikki, ovat elinympäristöltään sen laatuisia, että niiden häviäminen saattaa vaikuttaa kymmenien muiden lajien ekosysteemeihin ja elinvoimaan.
Kun Kauppinen puhuu katoamisista ei siis ole suoraan kyse harvinaisten lajien sukupuuttoon kuolemisesta, vaan tavallisuuden katoamisesta. Siitä, että luonto niin kuin olemme sen tottuneet kokemaan, on katoamassa.
Luonnon monimuotoisuuden pelastaminen ei Kauppisen mukaan ole vaikeaa. On vain kyse siitä, miten tarkkaan ihminen ymmärtää erilaisten ekosysteemien keskinäistä suhdetta ja eri lajien luonnollisia elinympäristöjä.
Niin suot, metsät, joet, niityt ja kosteikot kuin ryteiköt, lätäköt ja kaiken maailman joutomaat saavat tämän lukukokemuksen jälkeen erilaisia ja paljon vahvempia merkityksiä.
Merentutkija, tietokirjailija Kai Myrberg ja professori emeritus, tietokirjailija Matti Leppäranta teoksesta Itämeri ja ihminen
Itämeri ja ihminen on monipuolinen esitys Itämerestä. Teos jakaantuu kymmeneen temaattiseen aihealueeseen, jotka kertovat muun muassa meren allasmaisuuden merkityksestä, Itämeren kasveista, eläimistä ja vieraslajeista. Lukija saa tietää Suomen merisodista, risteilijöistä ja varustamoiden matkustajakilpailusta sekä Itämeren happikadosta ja sinilevästä. Käsitellyksi tulee Itämeren esihistoria, tutkimushistoria ja suurimpien saarten historia.
Teos on toteutettu selkeästi kuvitusta myöten. Kirjoitustyyli vaihtelee havainnollisista tarinoista tieteelliseen kerrontaan. Kirjassa annostellaan informaatiota maltillisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Kirjoittajat ovat tarkkaan miettineet, missä järjestyksessä, millä tavalla ja mistä näkökulmasta asiat kannattaa esittää suurelle yleisölle. Itämeri ja ihminen toimii pelinavauksena, joka innostaa lukijaa syventymään juuri häntä kiinnostavaan Itämeren puoleen lisää. Teoksen ansio on siinä, että se synnyttää uteliaisuuden Itämerta kohtaan, vaikka merestä on jo puhuttu paljon.
Itämeri ja ihminen -teoksessa kerrotaan perusasiat raikkaalla tavalla, esimerkiksi Estonian uppoaminen vuonna 1994, mutta usein tarjoillaan myös odottamatonta tietoa, kuten uskomattomat tulkinnat Estonian uppoamisen syistä. Teos hämmästyttää kertoessaan meren pohjassa kytevistä kemiallisista aseista mutta myös upeista hiekkarannoista joita Itämeri tarjoaa. Tietokirjailijat Kai Myrberg ja Matti Leppäranta ovat tutkijoina perehtyneet Itämereen yli 30 vuoden ajan. Koska he tuntevat myös muita meriä, he osoittavat Itämeren erityisyyden muun muassa vertaamalla Itämeren syvyyksiä, jäätymistä ja suolaisuusastetta muihin meriin.
Viimeisen sadan vuoden aikana tasapaino Itämeren ja ihmisen välillä on alkanut järkkyä. Itämeri ja ihminen on myös kannanotto Itämeren tulevaisuuden puolesta. Teos jättää jäljen. Sen sisältöjä miettii pitkään lukemisen jälkeen.
Rap-artisti Paleface (Karri Miettinen) ja kirjailija Esa Salminen teoksesta Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja
Choppaus, flossaus, jäppäys ja fäträttäys. Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja vilisee vierassanoja ja räppääjien ammattijargonia. Viisisataasivuinen kirjanjärkäle on myös kronikointia, journalismia ja rytmiikan, retoriikan sekä raha-asioiden käsikirja. Alansa ensimmäisenä suomenkielisenä opaskirjana teos ottaa tehtävänsä vakavasti.
Kirjan toinen tekijä Paleface on pitkän linjan räppäri. Hän on tarkastellut aihetta sisältäpäin. Teoksessa kuuluu välillä minäkertoja, välillä teksti kulkee kolmannessa persoonassa. Taiteilijaura on epäilemättä avannut ovia ja päästänyt tekijät lähemmäksi kohdettaan kuin ulkopuolinen tarkastelija pääsisi. Sisäpiiriin kuulumisestaan huolimatta teos arvio rap-kulttuurin lieveilmiöitä, kuten seksismiä ja rikollisuutta, kriittisesti.
Teos puhuttelee suoraan lukijaansa, nuorta wanna-be-räppäriä, paikoin isällisesti neuvoen, paikoin räppärin itseluottamuksella röyhistellen. Kirja vakuuttaa myös epätodennäköisemmän lukijan kattavalla ja perehtyneellä otteellaan. Anekdootti koulukodin räppityöpajasta muistuttaa mielekkään tekemisen merkityksellisyydestä: koulukodin henkilökunta alkoi ihmetellä, kun sanomalehdet katosivat taukotilasta. Nuoret olivat oivaltaneet, että jos he halusivat oppia räppäämään, heidän piti laajentaa sanavarastoaan. Huhuttiin, että jopa kirjastoa oli käytetty.
Kolmetoista kertaa kovempi näyttää lukijalle rap-kulttuurin polun marginaalista ponnistaneesta alakulttuuri-ilmiöstä hittilistojen kärkeen ja massojen suosioon. Se maalaa ison kaaren ja erottaa matkan varrelta paljon pieniä yksityiskohtia jättäen lukijalle paljon ymmärrystä ja ajattelemisen aihetta.
Lisätietoja
Pääsihteeri Reetta Kettunen, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, p. 040 733 5935