Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yli seitsemän miljoonaa turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatukseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2022 12.57
Tiedote

Opetusministeri Li Andersson on myöntänyt 7,14 miljoonaa euroa valtionavustusta turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatukseen. Avustusta myönnettiin 89 varhaiskasvatuksen järjestäjälle.

Avustuksella edistetään tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien taikka ilman oleskeluoikeutta olevien (nk. paperittomien) kotikunnattomien lasten mahdollisuuksia osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Samalla kuntia kannustetaan varhaiskasvatuksen järjestämiseen näille lapsille. Kunnat eivät saa kotikunnattomien lasten varhaiskasvatukseen valtionosuutta.

Avustusta myönnetään kunnille niiden kustannusten kompensoimiseksi, jotka ovat syntyneet 4.3.-31.12.2022 välisenä aikana avustuksen kohderyhmälle järjestetystä varhaiskasvatuksesta.

-On erityisen tärkeää, että kunnissa tarjotaan varhaiskasvatusta myös haavoittuvassa asemassa oleville lapsille. Etenkin Ukrainasta on tullut Suomeen paljon myös alle kouluikäisiä lapsia ja on hyvä, että mahdollisimman moni heistä pääsee laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin. Varhaiskasvatus luo osaltaan lapsille turvallisen arjen, osallisuuden, arvostuksen ja välittämisen tunnetta, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Myönnetyt avustukset

Hakuilmoitus (19.9.2022)

Lisätietoja:

  • opetusneuvos Tarja Kahiluoto, 0295 330 386
  • hallitusneuvos Marjaana Larpa, 0295 330 480
Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus
 
Sivun alkuun