Hyppää sisältöön

Läpinäkyvyyttä kolmansien maiden puolesta harjoitettavaan vaikuttamiseen EU:ssa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2024 13.35
Tiedote

Euroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on lisätä kolmansien maiden puolesta tehtävän intressivaikuttamisen avoimuutta EU:ssa. Valtioneuvosto lähetti direktiiviehdotuksen tänään eduskunnalle tiedoksi ja tukee ehdotuksen tavoitetta.

Komissio ehdottaa, että EU:n sisämarkkinoille luotaisiin yhdenmukaiset avoimuusvaatimukset kolmansien maiden puolesta toteutettavalle vaikuttamistoiminnalle. Ehdotuksen mukaan taloudellista hyötyä vastaan ETA:n ulkopuolisten maiden puolesta edunvalvontaa harjoittavat yksityishenkilöt ja oikeushenkilöt joutuisivat jatkossa rekisteröitymään julkiseen rekisteriin sekä raportoimaan tietoja harjoittamastaan vaikuttamistoiminnasta. Vaikuttamiseksi katsottaisiin muun muassa yhteydenpito päättäjiin ja virkamiehiin kaikilla hallinnon tasoilla, erilainen kampanjointi sekä tutkimuksen ja opetuksen kautta vaikuttaminen.  

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden olisi perustettava kansalliset rekisterit kolmansien maiden puolesta tehtävän intressivaikuttamisen rekisteröintiin sekä määriteltävä rekistereistä vastaavat viranomaiset ja sanktiot. Ehdotus mahdollistaisi kansallisten avoimuusrekisterien ja ilmoittajansuojadirektiivin kautta luotujen mekanismien hyödyntämisen sääntelyn toimeenpanossa.

Ehdotus ei kuitenkaan koske julkishallinnon toimijoiden yhteydenpidolle asetettuja kattavia läpinäkyvyyden velvoitteita, joita kansallinen avoimuusrekisterilaki sääntelee, eikä direktiivi siis ulottaisi kansallisen avoimuusrekisterin mukaisia raportointivelvoitteita eduskuntaa ja ministeriöitä laajemmaksi. Sen sijaan direktiiviehdotus keskittyisi ensisijaisesti toimijoiden rekisteröintiin ja harjoitettua toimintaa kuvattaisiin vain yleisellä tasolla.

Valtioneuvosto tukee direktiiviehdotuksen tavoitetta lisätä kolmansien maiden puolesta harjoitettavan intressivaikuttamisen läpinäkyvyyttä EU:ssa. Valtioneuvoston mukaan edunvalvonnan läpinäkyvyyttä koskevissa velvoitteissa on suuria eroja jäsenvaltioiden välillä ja ehdotus lisäisi tältä osin EU:n yhtenäisyyttä ja parantaisi tietoisuutta ilmiöstä. Ilmiön rajat ylittävästä luonteesta johtuen valtioneuvosto pitää tärkeänä, että ehdotus estäisi jatkossa läpinäkyvyyssääntelyn kiertämisen kohdistamalla intressivaikuttamista vähemmän säänneltyihin jäsenvaltioihin. Valtioneuvoston mukaan avoimuuden lisääminen vahvistaa eurooppalaista demokratiaa. Samalla tulee kuitenkin huolehtia, ettei sananvapautta ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä heikennetä tarpeettomasti.

Lisätietoja: 
erityisasiantuntija Sami Demirbas, p. 295150233, [email protected] 

Valtioneuvoston päätökset