Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Henriksson: Syyttäjätoimintaan vahvistusta lisätalousarviossa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2020 21.04
Tiedote

Hallitus päätti tänään vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä. Rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi osoitetaan Syyttäjälaitokselle 2,5 miljoonan euron lisämääräraha henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi.

- Olen erittäin tyytyväinen, että saamme syyttäjille lisärahaa. Syyttäjälaitoksen resurssien suhde työmäärään on ollut epätasapainossa jo useita vuosia, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

-  Tällä 2,5 miljoonan euron lisämäärärahalla, joka vastaa 30 syyttäjän palkkausmenoja, pystytään kuluvana vuonna turvaamaan syyttäjien toimintaa rikosoikeudenhoidon ketjussa esitutkintaviranomaisten ja tuomioistuinten välissä, ministeri Henriksson toteaa.

Yleisen edunvalvonnan asiakasmäärä kasvaa väestön ikääntyessä. Palvelutarpeen kasvaessa myös edunvalvontatoimistojen henkilöstön riittävä määrä varmistetaan kuluvana vuonna 1,3 miljoonan euron lisämäärärahalla.

Koronavirusepidemiasta johtuen tuomioistuimilla on tarve järjestää etäoikeudenkäyntejä. Tätä tarkoitusta varten osoitetaan tuomioistuimille 411 000 euroa istuntosalien videoneuvottelujärjestelmien hankkimiseksi.

Pakolaisneuvonta ry:n toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi osoitetaan 300 000 euron lisäraha.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990                             
yksikönpäällikkö Miika Snellman, puh. 0295 150 126
sähköpostit: [email protected]

 
Sivun alkuun