Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työryhmä ehdottaa kuluttajansuojalakiin uudistuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 7.5.2021 14.11
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia kuluttajansuojalakiin. Ehdotuksilla pantaisiin täytäntöön EU:n tavarankauppadirektiivi sekä digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskeva direktiivi. Tavoitteena on helpottaa tavaroiden sekä digitaalisten sisältöjen ja palvelujen ostamista sekä myymistä EU:n alueella.

Työryhmä ehdottaa kuluttajansuojalain tavarankauppaa koskevaan lukuun muutoksia erityisesti tavaran virheestä ja sen seurauksista. Jos tavarassa ilmenisi virhe vuoden kuluessa siitä, kun kuluttaja on tavaran saanut, virheen oletettaisiin olleen tavarassa jo luovutushetkellä. Näin ei kuitenkaan olisi esimerkiksi silloin, jos voidaan osoittaa kuluttajan aiheuttaneen virheen tai tavaran normaali kestoikä on alle vuosi. Kuluttajan asema paranisi, sillä nykyisin vastaava aika on kuusi kuukautta. Lisäksi lakiin lisättäisiin säännös myyjän velvollisuudesta huolehtia digitaalisia elementtejä sisältävään tavaraan, kuten älykelloon, tarvittavista turva- ja muista päivityksistä. 

Myyjän virhevastuun kestoa koskeva sääntely ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan, jolloin virhevastuu määräytyisi tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja rajautuisi viime kädessä yleisen vanhentumisajan perusteella. Suomessa kuluttajansuoja olisi tältä osin parempi kuin mitä direktiivissä edellytetään. 

Digitaaliset sisällöt ja palvelut paremmin sääntelyn piiriin

Digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluita koskevan direktiivin täytäntöön panemiseksi työryhmä ehdottaa, että kuluttajansuojalakia täydennettäisiin uusilla säännöksillä, jotka koskevat digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista, niiden virhettä ja sen seurauksia sekä digitaalisen sisällön tai palvelun muuttamista.

Uudet säännökset koskisivat esimerkiksi ohjelmistoja, videotiedostoja, digitaalisia pelejä ja pilvipalveluja koskevia sopimuksia. Sen lisäksi, että uusia säännöksiä sovellettaisiin sopimuksiin, joiden nojalla kuluttaja on sitoutunut maksamaan digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta kauppahintaa, niitä sovellettaisiin myös sopimuksiin, joiden nojalla kuluttaja on sitoutunut luovuttamaan henkilötietoja. 

Lakien ehdotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta alkaen, jolloin direktiivejä on ryhdyttävä soveltamaan. Työryhmän ehdotukseen voi antaa lausunnon Lausuntopalvelu.fi:ssä 24.6.2021 asti.

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund, p. 0295 150 554, [email protected] 
lainsäädäntöneuvos Marja Luukkonen Yli-Rahnasto, p. 0295 150 015, [email protected]

Digisopimusdirektiivin ja tavarankauppadirektiivin täytäntöönpano - Työryhmän mietintö 

Lausuntopalvelu.fi 
 

 
Sivun alkuun