Vankeinhoidon koulutuskeskusta uudistetaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2006 12.23
Tyyppi:Tiedote -

Vankeinhoidon koulutuskeskusta koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan vastaamaan koulutuskeskuksen muuttuneita tehtäviä ja yleisessä koulutuslainsäädännössä tapahtuneita muutoksia.

Tarkoitus on, että tasavallan presidentti vahvistaa 22. joulukuuta lain Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta tulemaan voimaan 1.1.2007.

Koulutuskeskuksen nimi muutetaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskukseksi, mikä vastaa paremmin sen nykyisiä tehtäviä antaa koulutusta koko rikosseuraamusalalle eli Vankeinhoitolaitoksen ohella myös Kriminaalihuoltolaitokselle.

Koulutuskeskuksen hallinnosta ja päätöksenteosta säädetään entistä kattavammin laissa.
Myös opiskelijoiden oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään aikaisempaa yksityiskohtaisemmin perustuslain edellyttämällä tavalla. Jatkossa vankeinhoitoalan ammatillista tutkintoa opiskelevien päihteiden käyttöä on mahdollista testata samaan tapaan kuin mm. poliisikoulutuksessa. Tämä on perusteltua, koska esimerkiksi voimakeinojen käyttöä koskevaan koulutukseen osallistuminen päihtyneenä voi vaarantaa muiden turvallisuuden.

Tavoitteena on lähentää koulutusta yleiseen koulutusjärjestelmään. Jo nykyisinkin Vankeinhoidon koulutuskeskus tekee opetusyhteistyötä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Jatkossa on tarkoitus lisätä yhteistyötä muidenkin oppilaitosten kanssa.


Lisätiedot: hallitusneuvos Leena Kuusama, puh. (09) 1606 7734
sähköposti: [email protected],
Vankeinhoidon koulutuskeskuksen johtaja Hannu Kiehelä, p. 010 366 5030

Leena Luhtanen