Hyppää sisältöön

Hallitus esittää uutta lakia ohjaamaan yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta kriittisen infrastruktuurin suojaamista ja häiriönsietokyvyn parantamista

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2024 14.53
Tiedote

Hallitus antoi 19.12. eduskunnalle ehdotuksen laiksi yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta. Uudella lailla vahvistetaan yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja kansallista turvallisuutta hallitusohjelman mukaisesti.

Lailla tuodaan kansalliseen lainsäädäntöön kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi. Tämä tuo Suomelle uusia vaatimuksia, kuten yhteiskunnan elintärkeitä palveluita tuottavien eli kriittisten toimijoiden tunnistamiseen ja valvontaan liittyviä viranomaistehtäviä.

Niin kutsutulla CER-direktiivillä (Critical Entities Resilience) parannetaan EU:n sisämarkkinoiden kriittisten palveluiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta. Tavoitteena on yhdenmukaistaa kriittisten toimijoiden tunnistaminen sekä häiriönsietokykyä koskevat menettelyt ja arviointiperusteet EU:ssa ja luoda selkeät menettelyt jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön.

- EU-maiden yhteistyö kriittisen infrastruktuurin suojaamisessa tukee myös Suomen omaa varautumista ja täydentää kansallista huoltovarmuustyötä. Voimakkaasti muuttunut turvallisuusympäristö on lisännyt entisestään tarvetta parantaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ylipäänsä, sanoo sisäministeri Mari Rantanen.

Lain ja direktiivin soveltamisala koskee yhtätoista sektoria, jotka ovat liikenne, energia, pankit, finanssimarkkinat, terveys, ruoka, vesi- ja jätevesihuolto, digitaalinen infrastruktuuri, julkishallinto ja avaruus.

Uusia velvoitteita elintärkeitä palveluja tuottaville yrityksille ja muille toimijoille

Sisäministeriön johdolla valmisteltu lakiehdotus määrittää viranomaistoiminnan järjestelyt, kaikkia toimijoita koskevat yhteiset vaatimukset, kriteerit ja keskeiset velvoitteet. Lakiehdotuksessa sisäministeriö toimii yhteensovittavana ministeriönä. Uusia tehtäviä ehdotetaan sektoriministeriöille, muille viranomaisille ja vuoden 2026 aikana kriittisiksi tunnistetuille yrityksille. Sektoriministeriöiden vastuulla olisi direktiivin mukaisten kriittisten toimijoiden tunnistaminen ja määrittäminen.

Kriittisiä toimijoita eli esimerkiksi elintärkeitä palveluja tuottavia yrityksiä valvoisivat ministeriöiden hallinnonaloilta nimetyt valvontaviranomaiset. Kriittisiksi tunnistetuille toimijoille tulee aikanaan uusia velvoitteita, miten suojata kriittistä infrastruktuuriaan. Voimaantuloaikataulu on määritetty tarkemmin direktiivissä. Velvoitteet liittyvät riskiarviointiin, häiriönsietokykyä koskevaan suunnitelmaan ja häiriönsietokyvyn varmistamiseen sekä poikkeamia koskeviin menettelyihin.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Eero Kytömaa, sisäministeriö, p. 0295 488 280, [email protected] 
hallitusneuvos Johanna Hakala, sisäministeriö, p. 0295 488 452, [email protected]