Hyppää sisältöön

Kansallinen NPO-sektorin arvio korostaa riskiperusteista lähestymistapaa 

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2024 10.36
Tiedote
Nainen istuu merenrannassa penkillä selkä kuvaajaan päin ja katsoo kohti satamarakennusta.

Ensimmäinen kansallinen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen ja säätiöiden (NPO, non-profit organisation) rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvio on valmistunut. Riskiarvion lisäksi arvion tavoitteena lisätä tietoisuutta Suomen NPO-sektorista rahanpesulain mukaisille ilmoitusvelvollisille, valvontaa suorittaville viranomaisille, sekä myös itse sektorin toimijoille.

Riskiarvion avulla yksittäisen voittoa tavoittelemattoman organisaation rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski on myös helpompi tunnistaa. Riskiarvio korostaa erityisesti rahanpesulain mukaiselta ilmoitusvelvolliselta riskiperusteista lähestymistapaa asiakkaana olevaa NPO-toimijaa kohtaan. 

Riskiarviossa on tunnistettu merkittäviä riskejä terrorismin rahoituksen näkökulmasta

Keskeisin NPO-sektoriin kohdistuva uhka on laittomat kansainväliset rahansiirrot sekä muu rikollinen toiminta NPO-toimijoiden harjoittamassa valtioiden rajat ylittävässä toiminnassa sekä rikollisten toimijoiden soluttautuminen lailliseen toimintaan. 

Keskeisimmät NPO-sektoriin kohdistuvat haavoittuvuudet liittyvät viranomaisvalvonnan tietojen vaihdon lainsäädäntöongelmiin, NPO-toiminnan läpinäkyvyyden puutteisiin sekä NPO-toimijoiden sisäisten prosessien puutteellisuuteen.

Terrorismin rahoituksen näkökulmasta sektorin merkittävimmät riskit löytyvät niistä rekisteröitymättömistä yhdistyksistä, joihin viranomaisilla ei ole näkymää ja joilla on vahva kytkös järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Toinen merkittävä terrorismin rahoituksen riski on joidenkin viranomaistoiminnassa tunnistettujen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvien yhdistysten korostunut epävirallisten maksukanavien ja –tapojen käyttö varojen välittämiseksi Suomesta pois. Kolmas tunnistettu merkittävä riski liittyy kiireelliseen humanitaariseen apuun, jota suorittaa muut kuin riskiarviossa erikseen arvioidut vakiintuneet humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön sektorilla toimivat järjestöt. 

Riskiarvio huomioi sektorin laajuuden ja moninaisuuden 

Suomen voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden sektori on erittäin laaja ja monimuotoinen (yhteensä yli 110 000 erillistä rekisteröityä yhdistystä ja säätiötä). Arviossa otettiin huomioon myös rekisteröimätön yhdistystoiminta. Riskiarviossa on kartoitettu ja analysoitu koko NPO-sektorin toimintakenttä Suomessa, sekä pyritty huomioimaan eri toimijoiden erityispiirteet mahdollisimman kattavasti rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien näkökulmista.

Riskiarvio keskittyy sektorin toimintaympäristöön sekä siihen kohdistuvien uhkien, haavoittuvuuksien ja riskien tunnistamiseen. Arviossa laaja NPO-sektori on jaettu 12 alasektoriin, jotta yksittäisen toimijan todellinen riskitaso pystytään arvioimaan yksilöllisemmin. Riskiarviossa on annettu myös paljon painoarvoa sektorin omalle näkemykselle arvioitaessa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskejä.

Suomen kansallista riskiarviota päivitetään vähintään neljän vuoden välein.

Lisätietoja
johtava asiantuntija Petri Siitonen, p. 0295 488 312, [email protected]