Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Poliisin tiedonhankintakeinoihin esitetään muutoksia

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2022 13.57
Tiedote

Poliisilain säännöksiä salaisista tiedonhankintakeinoista ja etsintäkuulutetun kiinniottamisesta on määrä ajanmukaistaa ja selventää. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 17.11.

Lakiesitys liittyy hallituksen aiemmin eduskunnalle antamaan esitykseen pakkokeinolain ja esitutkintalain muuttamisesta. Kokonaisuuden tavoitteena on rikostutkinnan tehostaminen.

Etsintäkuulutetun kiinniottamista koskevaa sääntelyä selvennettäisiin niin, että se kattaisi myös muun kuin etsintäkuulutetun henkilön, jonka tuomioistuin on määrännyt noudettavaksi tuomioistuimeen, vangittavaksi tai otettavaksi säilöön.

Tiedonhankintakeinoja voisi käyttää nykyistä useamman rikoksen estämisessä

Poliisi voisi käyttää peiteltyä tiedonhankintaa tietoverkossa rikosten ennalta estämisessä. Peitelty tiedonhankinta tarkoittaa lyhytkestoista tiedonhankintaa, jossa poliisi voi käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja.

Lupaa telekuuntelulla ja televalvonnalle ei jatkossa rajoitettaisi vain tiettyihin, luvan hakemishetkellä tiedossa oleviin teleosoitteisiin ja telepäätelaitteisiin.

Ylimääräisen tiedon käyttö mahdollistettaisiin tiettyjen uusien, yli kahden vuoden enimmäisrangaistuksella rangaistavissa olevien rikosten selvittämisessä. Ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen, vaaran torjumiseen tai koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka estämistä tai paljastamista varten tiedonhankintakeinoa on käytetty. Tietoa voisi käyttää esimerkiksi lahjuksen antamisen tai huumausainerikoksen selvittämisessä, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä olisi erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.

Peitetoimintaa voisi käyttää henkirikoksen estämiseen

Peitetoiminnan käyttö ei edellyttäisi nykyisenkaltaisia lisäedellytyksiä, jos tiedonhankinnalla estettäisiin henkirikos. Poliisi voisi käyttää peitetoimintaa yksittäisen henkirikoksen estämiseen. Peitetoiminnan käyttö ei edellyttäisi enää lisävaatimusta, jonka mukaan rikollisen toiminnan tulee olla suunnitelmallista, järjestäytynyttä, ammattimaista tai siihen liittyy ennakoitavissa olevaa jatkuvuutta tai toistuvuutta.

Lain on tarkoitus tulla voimaan noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun se on vahvistettu. 

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Marko Meriniemi, p. 0295 488 561, [email protected]  

 
Sivun alkuun