Hyppää sisältöön

Suomi lähetti Ukrainaan lisää energiasektorin apua ja sairaalatarvikkeita – avuntarve jatkuu vielä pitkään

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2022 10.02
Tiedote

Suomi on lähettänyt Ukrainaan lisää energiasektorin tarvikkeita ja sairaalatarvikkeita. Ukrainaan on ensimmäistä kertaa toimitettu viime viikolla Suomesta myös koulukalusteita. Suomi on tänä vuonna toimittanut Ukrainaan yhteensä 55 rekallista siviilipuolen materiaaliapua. Uusia avustuskokonaisuuksia valmistellaan muun muassa energiasektorille.

Ukrainan avustusoperaatio on poikkeuksellinen, ja avuntarpeen odotetaan jatkuvan vielä pitkään. Talvi koettelee ukrainalaisia, joten erityisesti energiasektorin tarvikkeille on tällä hetkellä massiivinen tarve. 

- Jatkuvat taistelut, talven tulo sekä Venäjän iskut erityisesti energiainfrastruktuuriin vaikeuttavat elinolosuhteita Ukrainassa. Miljoonat ovat ilman sähköä, lämpöä tai vettä. Tilanne on siviiliväestön kannalta hyvin vakava, ja Ukrainassa tarvitaan monenlaista apua. Haluan kiittää kaikkia apua lahjoittaneita tahoja. Suomi jatkaa avun antamista Ukrainan pyyntöjen mukaisesti. Toivon, että suomalaisten halu auttaa säilyy korkeana, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.

Ennen joulua Ukrainaan lähetettiin viisi rekallista materiaaliapua. Ukrainaan lähetettiin 22.12. rekallinen jakelumuuntajia Ukrainan energiahuollon tueksi. Neljä rekkaa 19.-20.12. sisälsivät muun muassa sairaalatarvikkeita, pelastustoimen tarvikkeita, vedenpuhdistusmateriaaleja ja pienikokoisia generaattoreita.

Suomi lähetti Ukrainaan ensimmäistä kertaa myös koulukalusteita. Jo nyt, mutta erityisesti myöhemmässä jälleenrakennusvaiheessa, myös tarve koulu- ja koulutussektorien tukemiselle tulee olemaan suuri.

Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö valmistelevat yhdessä apua lahjoittavien tahojen kanssa energiasektorin uusia avustuskokonaisuuksia, jotka sisältävät muun muassa lämmityslaitteita, varavoimalaitteita, virransyöttöjärjestelmiä, muuntajia sekä erilaisia sähköverkon komponentteja.

Ukrainassa tarvitaan edelleen akuutisti muun muassa varavoimalaitteita, muuntajia, sähköverkon komponentteja, lääkkeitä, ensiaputarvikkeita, hätämajoitteita, vedenpuhdistustarvikkeita, miinanraivauskalustoa, vaarallisten aineiden suojavarusteita ja polttoaineita.

Vuoden aikana on toimitettu 55 rekallista apua

Sisäministeriö koordinoi Suomen Ukrainaan lähettämää siviilipuolen materiaaliapua, joka koostuu isoilta osin muun muassa yrityksiltä ja julkishallinnon toimijoilta saaduista lahjoituksista. Suomesta on helmikuun jälkeen lähetetty 55 rekallista siviilipuolen materiaaliapua Ukrainaan ja neljä rekallista Moldovaan.

Lastina on ollut muun muassa hätämajoitteita, lääkkeitä, väestönsuoja- ja pelastustoimen tarvikkeita, säteilyturvatarvikkeita, terveydenhuollon tarvikkeita sekä varavoimalaitteita ja sähköverkon komponentteja.

Ukrainaan on toimitettu myös kuusi sammutusautoa ja 13 ambulanssia. Yrittäjien lahjoittamia linja-autoja on tarkoitus lähettää noin kaksikymmentä, joista viisi ensimmäistä toimitettiin joulukuun alussa.

Siviilipuolen materiaaliavun rahallinen arvo on noin viisi miljoonaa euroa ja valmistelussa olevan avun arvo on useita miljoonia euroja. Avustusten yhteismassa on noin 500 tonnia ja yhteistilavuus noin 3000 kuutiometriä.

Pelastustoimen asiantuntijat tukevat logistiikassa

Sisäministeriö koordinoi Suomen lähettämän avun toimittamista Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta (European Union Civil Protection Mechanism), josta vastaa Euroopan komissio.

Euroopan hätäavun koordinaatiokeskus (Emergency Response Coordination Centre) varmistaa, että apu löytää perille. Apu toimitetaan avun tarvitsijoille yhteistyössä Ukrainan vastuuviranomaisten kanssa. 

Suomesta on lähetetty vuoden aikana lisäksi useita pelastustoimen asiantuntijoita Moldovaan, Puolaan ja Slovakiaan tukemaan avustustoimintaa ja logistiikkaa. 

Suomesta Ukrainaan lähetetty siviilipuolen materiaaliapu löytyy kootusti sisäministeriön verkkopalvelusta: Suomesta lähtenyt valtiollinen siviiliapu Ukrainaan ja lähialueille.

Yksityishenkilöille tehokkain tapa auttaa on tehdä lahjoitus avustusjärjestöille.

Lisätietoja:

suunnittelija Heikki Honkanen, p. 0295 488 565, [email protected] 

sisäministerin erityisavustaja Mikko Jalo, p. 050 304 8522, [email protected]