Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Digitalisaatio Akatemia on vahvistanut yhteistyötä yritysten ja korkeakoulujen välillä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 27.4.2021 13.40
Uutinen

Vaasalaiset energia-alan yritykset ja kolme alueen korkeakoulua perustivat vuonna 2018 Digitalisaatio Akatemian. Sen tavoitteena on ollut vahvistaa opiskelijoiden digitaitoja sekä tukea heidän työllistymistään alueen yrityksiin. Näin on saatu alueen yritykset ja osaava työvoima lähemmäs toisiaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö on rahoittanut Vaasan yliopiston InnoLabin toteuttaman tutkimus- ja kehityshankkeen, jonka loppuraportti julkaistiin 27.4.2021. Hankkeessa mallinnettiin Digitalisaatio Akatemiaa. Raportissa kuvataan Digitalisaatio Akatemiassa mukana olleiden opiskelijoiden, yritysten ja korkeakoulujen edustajien kokemuksia verkostoyhteistyöstä.

Digitalisaatio Akatemia -malli hyödynnettävissä osaajien sitouttamiseksi myös muilla alueilla

Yritysten ja korkeakoulujen välisellä yhteistyöllä on edistetty kotimaisten ja ulkomaisten opiskelijoiden jäämistä alueelle opintojen päätyttyä. Yrityksille tärkeiden digitaitojen lisäksi Digitalisaatio Akatemian käyneet opiskelijat ovat oppineet esimerkiksi projektinhallintataitoja. Nämä taidot ovat parantaneet opiskelijoiden valmiuksia työskennellä energiasektorilla.

Loppuraporttia voidaan käyttää käsikirjana. Digitalisaatio Akatemia -mallia voidaan hyödyntää perustettaessa vastaavia yksiköitä muualle Suomeen sekä keskustelussa korkeakoulutettujen osaajien sitouttamisesta Suomeen.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Tiina Hanhike, TEM, p. 029 5049064

 
Sivun alkuun