Hyppää sisältöön

Hallitus hyväksyi puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelman: tukea varattu 400 miljoonaa euroa vuodelle 2025

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.1.2025 13.43
Tiedote
vihreä energia

Hallitus antoi 9.1.2025 asetuksen puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelmasta. Tälle vuodelle ohjelmalle on varattu 400 miljoonaa euroa. Ohjelma koskee Suomessa toteutettavia investointeja, joiden tukikelpoiset kustannukset ovat vähintään 30 miljoonaa euroa.

”Kansainvälinen kilpailu investoinneista on kovaa. Enenevässä määrin valtiot kilpailevat niistä myös investointituilla. Emme voi ummistaa silmiämme muuttuneelta kilpailuympäristöltä, jos haluamme varmistaa keskeisten investointien toteutumisen Suomessa. Siksi on olennaista, että meillä on käytössämme myös tukimuotoinen investointityökalu tilanteisiin, joissa sellaista tarvitaan”, sanoo elinkeinoministeri Wille Rydman.

Tukiohjelmasta voidaan myöntää valtionavustuksia merkittäville investoinneille teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi sekä investointien vauhdittamiseksi eräillä ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisilla aloilla. 

Valtionavustusta tulee hakea Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandilta ennen investointia koskevien töiden alkamista eli hyvitykseen ovat oikeutettuja vain uudet investointihankkeet. 

Tukiohjelmaa koskeva valtioneuvoston asetus tulee voimaan 13.1.2025, jolloin myös haku avautuu. Valtionavustuspäätökset on tehtävä viimeistään 31.12.2025. Euroopan komissio hyväksyi tukiohjelman 13.12.2024.

Lisätiedot: 
neuvotteleva virkamies Liisa Lundelin-Nuortio, TEM, p. 029 50 48261