Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kaivoslain uudistus jatkuu – työryhmä käsitteli toimintasuunnitelmaa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 14.1.2021 16.03
Uutinen

Kaivoslain uudistamista tukeva työryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen 14.1.2021. Kokouksessa käsiteltiin tämän vuoden työsuunnitelmaa, lakihanketta tukevia selvityksiä sekä nykyistä suojelualueita koskevaa lainsäädäntöä.

Viime vuoden lopussa työ- ja elinkeinoministeriö päätti jatkaa kaivoslain uudistusta vuoden 2021 loppuun saakka. Myös työryhmän toimikautta jatketaan 31.12.2021 saakka.

Alun perin hallituksen esitys kaivoslain muuttamisesta oli tarkoitus antaa eduskunnalle viime vuoden lopussa. Uudistus sai lisäaikaa, sillä valmistelussa huomioidaan selvitys malminetsintään ja kaivoslupiin liittyvästä intressivertailusta.

Työryhmälle esiteltiin intressivertailua koskevan selvityksen tilannetta

Intressivertailulla tarkoitetaan kaivoshankkeen hyötyjen ja haittojen punnintaa, jonka perusteella kaivostoiminnan lupia harkittaisiin. Intressivertailun käyttöönotto kaivosluvissa olisi merkittävä muutos, joka edellyttää selvitystä toteuttamisvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Selvittämistä edellytetään myös eduskunnan kirjelmässä Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteesta.

Työryhmälle esiteltiin intressivertailua koskevan selvityksen tilannetta. Selvitys toteutetaan valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkeena. Hakuaika päättyi 5.1. ja intressivertailuun tuli kaksi hakemusta. Tavoitteena on saada valinta tehtyä ja sopimus allekirjoitettua maaliskuun aikana. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö teettää selvityksen kaivoslain varausmekanismista.

Ympäristöministeriö esitteli kokouksessa suojelualueisiin liittyvää lainsäädäntöä, joka sääntelee osaltaan kaivoslain mukaista toimintaa näillä alueilla.


 

 
Sivun alkuun