Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lakiesitys valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021‒2028

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2021 13.47
Tiedote

Hallitus on 8.4. antanut eduskunnalle esityksen laiksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021‒2028. Ehdotetun lain mukaisilla avustuksilla edistettäisiin taloudellista kasvua, työllisyyttä, yritysten innovaatiotoimintaa ja kilpailukykyä sekä muita elinkeinopoliittisia tavoitteita. Esitys liittyy keskeisiltä osiltaan EU:n tulevan alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden 2021‒2027 alkamiseen.

Ehdotetulla lailla kumottaisiin nykyinen valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annettu laki.

Avustukset olisi edelleen suunnattu erityisesti pk-yritysten kasvuun ja kehittämiseen

Sääntelyn päälinjat säilyisivät nykyisen kaltaisina. Avustusjärjestelmä muodostuisi edelleen kahdesta avustusmuodosta, jotka ovat yrityksen kehittämisavustus ja toimintaympäristön kehittämisavustus. Avustuksia myönnettäisiin erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvuun ja kehittämiseen. Lain mukaiset tehtävät olisi jatkossakin keskitetty Etelä-Savon, Hämeen, Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksille.

Yrityksen kehittämisavustusta voitaisiin myöntää pääasiassa pk-yrityksille innovatiivisiin, kasvuun tai kansainvälistymiseen liittyviin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Toimintaympäristön kehittämisavustusta voitaisiin myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille muun muassa yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityksiin, yritysten tarvitsemien palvelujen kehittämiseen sekä yritysten keskinäisen yhteistyön, yritysten ja korkeakoulujen yhteistyön sekä yritysten ja tutkimuslaitosten välisen yhteistyön sekä elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen.

Avustusten myöntämisessä huomioitaisiin alue- ja rakennepolitiikan tavoitteet

Ehdotetun lain mukaisia avustusohjelmia käytettäisiin EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien toimeenpanoon vuonna 2021 alkavalla ohjelmakaudella. Näin ollen avustusten myöntämisessä otettaisiin huomioon Euroopan unionin ja kansallisen alue- ja rakennepolitiikan tavoitteet sekä kilpailunäkökohdat. Keskeisiä painopisteitä ohjelmakaudella 2021‒2027 ovat hiilineutraalisuuden, energia- ja materiaalitehokkuuden sekä digitalisaation edistäminen. Lisäksi avustusohjelmia voisi käyttää puhtaasti kansallisesti rahoitettuihin avustuksiin.

Esityksen mukaisia avustuksia on tarkoitus rahoittaa valtion talousarvion määrärahoista ja Euroopan unionin rahastoista, erityisesti Euroopan aluekehitysrahastosta ja oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta, saatavilla varoilla.

Muutoksia yrityksen kehittämisavustuksen toimialarajaukseen ja myöntämisen edellytyksiin

Lakiesityksessä yrityksen kehittämisavustusta koskevaan toimialarajaukseen on tehty muutoksia niin, että vain kala-, maa- ja metsätalouden alkutuotanto rajattaisiin pois kehittämisavustuksen piiristä. Esimerkiksi metsätaloutta palvelevia yrityksiä ei rajattaisi enää toimialan perusteella pois avustusten piiristä ja avustusta voitaisiin myöntää myös kalanjalostukseen.

Lakiesityksessä kehittämisavustuksen myöntämisen edellytyksiin on lisätty ympäristöön liittyvien näkökohtien huomioiminen. Avustuksen myöntämistä puoltavaksi tekijäksi katsottaisiin esimerkiksi se, että hanke edistäisi alue- ja rakennepolitiikan ohjelman tavoitteita, kuten vähähiilisyyttä tai energia- ja materiaalitehokkuutta tai hankkeella olisi muita ympäristön kannalta myönteisiä vaikutuksia.

Lakiin esitetään lisättäväksi uusi kehittämisavustuksen myöntämistä poikkeuksellisissa oloissa koskeva pykälä, joka mahdollistaisi kehittämisavustuksen joustavamman käytön tulevaisuudessa esimerkiksi koronapandemian kaltaisessa kriisitilanteessa. Kyse ei ole niin sanotusta yleistukipykälästä, vaan joustoista kehittämisavustuksen myöntämiseen poikkeuksellisissa oloissa. Kehittämisavustuksen myöntäminen poikkeuksellisissa oloissa edellyttäisi, että siitä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2021. Voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Laki olisi määräaikainen ja se olisi voimassa 31.12.2028 asti.


Lisätiedot:
hallitussihteeri Emmi Äijälä, TEM, p. 029 504 7216
hallitusneuvos Mikko Ojala, TEM, p. 029 506 3506

 
Sivun alkuun