Hyppää sisältöön

Lakiluonnos sovittelujärjestelmän kehittämisestä arviointineuvostoon

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.8.2024 10.02
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on toimittanut 23.8.2024 lainsäädännön arviointineuvostoon luonnoksen hallituksen esityksestä, jolla kehitettäisiin sovittelujärjestelmää. Hallituksen tavoitteena on antaa esitys eduskunnalle syyskuussa.

Sovittelujärjestelmän kehittäminen eli Suomen työmarkkinamallin vahvistaminen on yksi hallituksen työmarkkinauudistuksista. Ehdotetut lakimuutokset vaikuttaisivat valtakunnansovittelijan, sovittelijoiden ja sovittelulautakunnan toimintaan. Työmarkkinaosapuolten mahdollisuus tehdä sopimuksia keskenään säilyisi muuttumattomana.

Uudistuksella vahvistettaisiin niin sanotun työmarkkinoiden yleisen linjan huomioimista sovittelutoiminnassa. Lisäksi uudistuksella yhdenmukaistettaisiin käytänteitä, joita jotain tiettyä sovittelutehtävää varten asetetuilla sovittelulautakunnilla on.

Lakiluonnosta on kehitetty jatkovalmistelussa

Lakimuutoksia valmisteltiin kolmikantaisessa työryhmässä, joka ei ollut työssään yksimielinen. Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti työryhmän mietinnöstä lausuntokierroksen 4.6.−30.7.2024. Lausuntokierroksen jälkeen lakiluonnokseen on tehty sekä sisällöllisiä että teknisluonteisia muutoksia.

Keskeisimmät muutokset liittyvät esityksen vaikutusarviointien täydentämiseen, säännöskohtaisten perusteluiden täsmentämiseen ja perusoikeuksien rajoitusedellytysten täyttymisen arviointiin.

Arviointineuvosto valitsee itse hallituksen esitykset, joista se antaa lausuntonsa. Arviointineuvoston lausunnon jälkeen lakiluonnos viimeistellään työ- ja elinkeinoministeriössä. Tavoitteena on, että hallitus antaa esityksen eduskunnalle syyskuussa 2024.

Lisätiedot:
valtiosihteeri Mika Nykänen, p. 0295 047 266
erityisasiantuntija Katariina Jämsén, TEM, p. 0295 047 143