Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Merituulivoiman ensimmäiset tutkimusluvat Suomen talousvyöhykkeelle myönnetty

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2022 14.29
Tiedote

Valtioneuvosto on myöntänyt tutkimusluvat kolmelle merituulivoimahankkeelle avomerelle Suomen talousvyöhykkeellä. Wpd Finland Oy:lle lupa myönnettiin 20.1.2022 Pietarsaaren länsipuoliselle tutkimusalueelle. Viikko sitten tutkimusluvat myönnettiin OX2 Finland Oy:n kahdelle hankkeelle Hailuodon ja Pietarsaaren länsipuolisille tutkimusalueille. Yhtiöiden luvat Pietarsaaren edustalla on myönnetty samalle alueelle. Tutkimuksia on tarkoitus tehdä tämän ja ensi vuoden aikana.

Valtioneuvoston päätös lopullisesta merituulivoimapuiston toteuttajasta tutkimusalueilla tehdään myöhemmin talousvyöhykkeen rakentamislupaprosessissa, kunhan myös ympäristövaikutusten (YVA) arviointimenettely on ensin valmistunut. Hankkeet tarvitsevat myös vesilain mukaisen luvan.

Merituulivoiman hankekehittäjien kiinnostus Suomen merialueita kohtaan on kasvanut viime aikoina. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi joulukuussa esitystä huutokauppamalliksi, jota on tarkoitus soveltaa Metsähallituksen hallinnassa olevien yleisten vesialueiden vuokraamisessa yrityksille merituulivoiman hankekehitykseen ja -rakentamiseen. Toimijoiden kiinnostus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään aluevesille, joilla Metsähallituksen hallinnassa olevat vesialueet sijaitsevat. 

Talousvyöhyke on kansainvälistä merialuetta, jossa toimitaan Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain mukaisesti. Sen taloudellista hyödyntämistä koskeva lupaprosessi on tähän asti koskenut lähinnä infrastruktuurihankkeita, ja lainsäädäntö ei kunnolla huomioi merituulivoiman erityispiirteitä. Huomattavin tunnistettu puute on, että lainsäädäntö ei anna ratkaisumalleja tilanteeseen, jossa samasta merialueesta on kiinnostunut useampi toimija. 

Merituulivoimahankkeissa tarvittavat selvitykset ennen rakentamista ovat kalliita, useita miljoonia euroja, ja toimijoiden riski hankekehityksessä on joka tapauksessa merkittävä. Riskiä lisää nykytilanteessa se, että lainsäädäntö mahdollistaa tutkimusluvan myöntämisen usealle toimijalle samalle alueelle, eikä takaa tutkimukset tehneelle toimijalle etusijaa hankkeen rakentamiseen, mikäli alue osoittautuu soveltuvaksi merituulivoimalle ja hanke taloudellisesti kannattavaksi. 

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi yhdessä muiden ministeriöiden kanssa talousvyöhykkeen hyödyntämistä koskevien menettelyjen ja lainsäädännön kehittämistarpeita merituulivoiman kannalta.

Merituulivoima ei ole tällä hetkellä markkinaehtoisesti kannattavaa Suomen merialueilla, mutta tilanne voi muuttua tulevina vuosina teknologian kehittyessä ja kustannusten laskiessa. Merituulivoimahankkeiden hankekehitysajat ovat tyypillisesti pitkiä, 5-10 vuotta. 

Hankkeiden kehittämiselle on tärkeää luoda toimivat, ennakoitavat ja riittävän investointivarmuuden takaavat säännökset ja hallinnolliset menettelyt aikaisessa vaiheessa, jotta merituulivoiman kannattavuuden parantumiseen voidaan varautua. 

Lisätiedot:
hallitusneuvos Kari Klemm, TEM, p. 029 506 3523
erityisasiantuntija Outi Vilen, TEM, p. 029 504 7016
 

 
Sivun alkuun