Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Nuorten työntekijöiden työehdoissa on huomioitava jatkossa pidempi oppivelvollisuus

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.8.2021 11.18
Tiedote
Nuori kahvilatyöntekijä työssään

Oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle aiheuttaa muutoksia lakiin, jota sovelletaan alle 18-vuotiaiden nuorten tekemään työhön. Lähtökohtana on, että nuoren työvuoroja ei saa sijoittaa päällekkäin hänen läsnäoloaan edellyttävän opetuksen kanssa. Muutokset ovat voimassa 1.8.2021 alkaen.

Uusi oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto).

Vakituiseen työhön saa ottaa 15 vuotta täyttäneen nuoren, joka on käynyt peruskoulun

Nuorista työntekijöistä annetun lain mukaan työnantaja on voinut ottaa työhön henkilön, joka on täyttänyt 15 vuotta ja joka on suorittanut oppivelvollisuutensa. Säännös koskee palkkaamista vakituiseen tai muutoin pysyväisluontoiseen työ- ja virkasuhteeseen.

Lakimuutoksen myötä vakituiseen työhön saa jatkossa ottaa 15 vuotta täyttäneen nuoren, joka on suorittanut perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen oppimäärän tai jonka velvollisuus suorittaa perusopetuksen oppimäärä on muuten päättynyt. Nuori saavuttaa perusopetuksen oppimäärän (peruskoulu) yleisimmin sinä vuonna, kun hän täyttää 16 vuotta.

Peruskoulun suorittanut nuori voi jatkossakin tehdä esimerkiksi osa-aikaista työtä toisen asteen opintojen ohessa siltä osin kuin työ on nuorelle työntekijälle soveltuvaa. Myös ammatillisen koulutuksen suorittaminen määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen perustuvana oppisopimuskoulutuksena on edelleen mahdollista.

Ennen nuoren työntekijän palkkaamista työnantajan on hankittava luotettava selvitys nuoren iästä ja siitä, että tämän velvollisuus suorittaa perusopetuksen oppimäärä on päättynyt.

Laissa säädetään lisäksi edellytyksistä, joilla alle 15-vuotiaat ja peruskoulua vielä suorittavat nuoret voi ottaa töihin koulujen loma-aikoina tai koulutyön ohessa. Laki sisältää myös ehdot, joilla 13 vuotta täyttäneen tai tätä nuoremman henkilön voi palkata tilapäisesti työskentelemään esiintyjänä tai avustajana tapahtumissa kuten taide- tai kulttuuriesityksissä. Näihin säännöksiin ei tullut muutoksia.

Työnantajan on huomioitava toisen asteen opinnot nuoren työvuoroissa

Oppivelvollisuuden suorittaminen on nuoren ensisijainen velvoite. Tämän vuoksi lakiin on lisätty säännös työntekijöistä, jotka ovat alle 18-vuotiaita ja jotka suorittavat oppivelvollisuuttaan perusopetuksen jälkeen eli yleensä toisen asteen opintoja. Työnantajan on sijoitettava tällaisen nuoren työaika siten, ettei työvuorojen tekeminen ole esteenä opetukseen osallistumiselle. Nuoren työntekijän on ilmoitettava työnantajalle hyvissä ajoin, milloin hänen läsnäolonsa opinnoissa on välttämätöntä, jotta työnantaja voi ottaa sen huomioon työvuorosuunnittelussa.

Jos työt ja opinnot menevät päällekkäin, nuorella on oikeus kieltäytyä työvuorosta, joka estäisi hänen osallistumisensa opetukseen.

Edellä mainitut muutokset koskevat myös merenkulussa ja kalastusaluksilla tehtävää työtä. Merellä ja kalastusaluksella tehtävässä työssä edellytetään jatkossakin 16 vuoden ikää. 

Lain tavoitteena on suojella nuoria

Nuorista työntekijöistä annettua lakia sovelletaan työhön, jota tekevät alle 18-vuotiaat nuoret. Laissa säädetään muun muassa edellytyksistä, joilla nuoren työntekijän voi ottaa työhön, työ- ja lepoajoista sekä vaatimuksista, jotka koskevat työnteon turvallisuutta ja terveellisyyttä. Nuoria työntekijöitä koskevien erityissäännösten tarkoituksena on suojella nuorta työntekijää liialliselta työn rasitukselta.

Lisätiedot: 
erityisasiantuntija Elli Nieminen, TEM, p. 029 504 8247

 
Sivun alkuun