Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sähkön siirtohintoja hillitsevät lait voimaan elokuun alussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.7.2021 14.12
Tiedote

Tasavallan presidentti vahvisti 15.7.2021 säädökset, joilla hillitään sähkönjakelun hintojen nousua ja leikataan jakeluyhtiöiden tuottoja muuttamalla sähkömarkkinalakia ja sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annettua lakia. Lait tulevat voimaan 1.8.2021.

– Lakimuutoksilla puututaan siirtomaksuihin nopeasti. Samalla huolehditaan luotettavasti toimivasta sähköjärjestelmästä. Sähkön kohtuullinen hinta ja hyvä toimintavarmuus on oltava tasapainossa. Kansalaisen kannalta on tärkeää, että muutokset siirtohinnoissa alkavat näkyä jo ensi vuodesta alkaen, elinkeinoministeri Mika Lintilä kuvailee. 

Lakimuutos leikkaa jakeluverkkoyhtiöiden suurinta sallittua tuottoa ja pienentää kertakorotusten suuruutta. Jakeluverkkojen kohtuullinen tuottoaste sitoutuneelle pääomalle laskee ensi vuonna neljään prosenttiin, kun se oli vuonna 2020 noin 5,73 prosenttia.

Energiavirasto on ilmoittanut, että se valmistautuu ottamaan valvontamenetelmät tarkasteltavaksi heti lain voimaan tulon jälkeen ja pyrkii tekemään muutokset verkonhaltijoiden tariffien laskentamenetelmiin jo ensi vuoden alusta. 

– Jakeluverkkoyhtiöiden sallittu tuotto laskee ministeriön arvion mukaan vuoden 2020 tasosta noin 40 prosenttia vuonna 2022, eli kaikkien aikojen alimmalle tasolle. Jo ensi vuonna yhtiöt voivat kerätä asiakkailtaan 350 miljoonaa euroa vähemmän maksuja kuin viime vuonna. Ja tämä tulee näkymään asiakkaille hinnoissa, ministeri Lintilä toteaa.
Siirtomaksujen vuotuinen korotuskatto lähes puolitetaan 15 prosentista 8 prosenttiin. Asiakkaiden kannalta tämä rajoittaa hintojen kertakorotuksia. 

Lakimuutokset valmisteltiin erityisellä huolella ja niin, että kansallisen ja EU-lainsäädännön vaatimukset täyttyvät. Toteutettava sääntely on pitkäjänteistä ja vahvalla oikeudellisella pohjalla. Korjaavat toimenpiteet pystytään toteuttamaan nopeasti.

Jakeluverkkojen kehittämiseen lisää kustannustehokkuutta valvotulla suunnitelmalla

Hintojen kurissa pitämisen ohella hallitus haluaa turvata myös sähköverkkojen hyvän toimitusvarmuuden tason ja tulevaisuuden tarpeita palvelevan energiajärjestelmän kehityksen.

Verkonhaltijan on jatkossa suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä sähköverkkoa siten, että yhtiö tuottaa palvelunsa kustannustehokkaalla tavalla. Suunnittelussa on vertailtava vaihtoehtoisia investointeja ja kuultava asiakkaita. Energiavirasto voi määrätä yhtiön muuttamaan suunnitelmaansa, jos sen toimenpiteet eivät ole kustannustehokkaita. 

Lakimuutoksella tähdätään siihen, että yhtiöt ottavat maakaapeloinnin ohella huomioon nykyistä kattavammin kaikki käytössä olevat toimenpiteet verkon uusimiseksi, kapasiteetin laajentamiseksi ja toimitusvarmuuden tason nostamiseksi. 

Sähkönjakelun toimitusvarmuusvaatimusten takaraja vuoden 2036 loppuun

Sähkönjakelun toimitusvarmuusvaatimusten täytäntöönpanoaikaa jatketaan kahdeksalla vuodella vuoden 2036 loppuun saakka pääasiassa haja-asutusalueella toimiville jakeluverkonhaltijoille, jotka joutuvat 2020-luvulla tekemään isoja verkkorakenteen muutoksia verkoissaan. 

Muutos hillitsee tehokkaasti hintojen myöhempiä korotustarpeita 75 % verkkoyhtiöistä ja 1,8 miljoonalla asiakkaalla. Vastineeksi palvelutason viivästymisestä verkkojen asiakkaille maksettaisiin paremmat korvaukset pitkistä sähkökatkoista.

Toimeenpanovaatimusten jatkaminen antaa Energiavirastolle mahdollisuuden avata valvontamallin investointikannustimien tarkastelun jo nykyisen valvontajakson aikana. Samalla voidaan välttää ennenaikaisia ja tulevaisuudessa tarpeettomia investointeja latvaverkkoihin, ja myöhemmin voidaan hyödyntää kehityksen alla olevia, maakaapeloinnille vaihtoehtoisia keinoja korvausinvestoinneissa.

Lisäksi lakimuutoksella annetaan sähkönkäyttäjille ja energiayhteisöille oikeus rakentaa erillisiä linjoja kiinteistörajan yli pienimuotoisen sähköntuotannon liittämiseksi sähkönkäyttöpaikkaan tai kiinteistön sähköverkkoon ilman jakeluverkonhaltijalta pyydettävää lupaa. 

Lisätiedot:
hallitusneuvos Arto Rajala, TEM, puh. 029 506 4828
teollisuusneuvos Petteri Kuuva, TEM, puh. 029 506 4819
elinkeinoministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, puh. 050 516 2868

 
Sivun alkuun