Hyppää sisältöön

Starttirahan enimmäiskestoa pidennetään ja työnhakijan haastattelujen järjestämistä joustavoitetaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.4.2020 14.08
Tiedote

Valtioneuvosto antoi 23.4.2020 eduskunnalle hallituksen esityksen, jonka mukaan starttirahan enimmäiskestoa pidennettäisiin ja TE-toimistot voisivat järjestää työnhakijan määräaikaishaastatteluja tavanomaista joustavammin. Lisäksi esitykseen sisältyy työnhakijan työttömyysturvaoikeutta koskevia muutoksia. Väliaikaiset muutokset johtuvat COVID-19-pandemiasta ja niiden on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2020.

Starttirahan enimmäiskestoa pidennettäisiin väliaikaisesti 12 kuukaudesta 18 kuukauteen. Muutoksella turvattaisiin starttirahaa saavien yrittäjien mahdollisuus yritystoiminnan käynnistämiseen ja vakiinnuttamiseen COVID-19-pandemian aiheuttamasta tilapäisestä toimintaedellytysten heikkenemisestä huolimatta. Muutos olisi voimassa 30.6.2021 asti.

TE-toimiston velvollisuutta järjestää työnhakijan määräaikaishaastatteluja muutettaisiin väliaikaisesti. Haastatteluja järjestettäisiin työnhaun alkaessa vain niille työnhakijoille, joiden kohdalla järjestäminen on erityisen tarpeellista. Haastattelujen järjestämisvelvollisuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon myös TE-toimiston resurssit ja alueen työmarkkinatilanne. Myöhemmät haastattelut tulisi pyrkiä järjestämään kolmen kuukauden välein, jos se on mahdollista.

Esitykseen sisältyy myös muutos, jonka mukaan henkilön työnhaun voimassaolo ei päättyisi sen vuoksi, että hän on erehtynyt verkkopalvelun käytössä työnhakua käynnistäessään. Työnhaun voimassaolo vaikuttaa oikeuteen saada työttömyysetuutta. Haastatteluja ja työnhaun voimassaoloa koskevat muutokset olisivat voimassa 30.6.2020 asti.

Työnhakija ei jatkossa menettäisi oikeuttaan työttömyysetuuteen sen vuoksi, että hän ei ole toteuttanut työllistymissuunnitelmaansa. Työnhakijalla olisi myös oikeus keskeyttää työllistymistä tukeva palvelu työttömyysetuutta menettämättä COVID-19-pandemiasta johtuvasta perustellusta syystä. Muutokset olisivat voimassa 31.7.2020 asti.

Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Kirsi Hyttinen, p. 0295 048 263 (median kysymykset starttirahasta)
hallitussihteeri Meri Pensamo, p. 0295 047 257 (median kysymykset työnhakijan palveluista)
vanhempi hallitussihteeri Timo Meling, p. 0295 049 084 (median kysymykset työttömyysetuudesta)