Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen EU-puheenjohtajuuden aloite:
Suomi investoi eurooppalaisten tulevaisuustaitoihin – tavoitteena kouluttaa prosentti EU-kansalaisista tekoälyn perusteisiin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.12.2019 12.08
Tiedote
Kuva: Reaktor

Suomi tarjoaa suositun Elements of AI -verkkokurssin EU-kansalaisten käyttöön vuosien 2020–2021 aikana. Kurssi toteutetaan kaikilla virallisilla EU-kielillä. Suomen EU-puheenjohtajuuden aloite vastaa työn murrokseen ja vahvistaa Euroopan digitaalista johtajuutta.

Elements of AI on maksuton verkkokurssi, jonka ovat toteuttaneet Helsingin yliopisto ja suomalainen teknologiayritys Reaktor. Kurssin tarkoituksena on rohkaista oppimaan tekoälyn perusteet iästä tai koulutuksesta riippumatta. 

Suomen aloite julkistettiin Brysselissä 10. joulukuuta EU-maiden työministerikokouksen yhteydessä.

– Tällä investoinnilla on kolme tavoitetta: panostamme ihmisten osaamiseen, lisäämme EU-kansalaisten käytännön ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista ja luonteesta, ja vahvistamme Euroopan digitaalista johtajuutta ja tätä kautta kilpailukykyä, työministeri Timo Harakka sanoi.

– Tekoälyn merkitys kasvaa ja sen hyödyntämiseen tarvitaan digitaitoja. Suomi on puheenjohtajakaudellaan johdonmukaisesti puhunut sen puolesta, että työn murros, kiristyvä globaali kilpailu ja työmarkkinoiden muutos edellyttävät EU-mailta panostuksia ihmisiin. Jokaisella EU-kansalaisella tulee olla mahdollisuus läpi työuran jatkuvaan oppimiseen iästä ja koulutustaustasta riippumatta, ministeri sanoi.  

– Haluamme jättää puheenjohtajakaudesta käytännönläheisen jalanjäljen, joka vastaa yhteen Euroopan ja Suomen suurimmista haasteista: digitaitojen kehittämiseen, ministeri sanoi.

Tutkimukseen perustuva kurssi luo pohjaa tekoälyn kriittiselle ymmärrykselle

Yliopistot ovat uusien ideoiden ja innovaatioiden luojina keskeisessä asemassa, kun Euroopan tulevaisuutta rakennetaan osaamisen ja koulutuksen pohjalle. Tutkimus ja korkeakoulutus luovat kaupallisten sovellusten lisäksi myös kurssin tapaisia uusia sosiaalisia innovaatioita, joilla on annettavaa kaikille ihmisille. Elements of AI:n taustalla on sekä Helsingin yliopiston vuosien pitkäjänteinen tutkimustyö, että huipputason opetusosaaminen.

–  Helsingin yliopisto satsaa tutkimuksensa ja osaamisensa saattamiseen yhteiskunnan hyväksi, ja kun tekoälytutkimus on Suomessa erittäin vahvaa, on ollut luontevaa avata juuri tekoälyn opetusta, sanoo kurssin vastuuopettaja, tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Teemu Roos Helsingin yliopistosta.

Tekoäly, kuten teknologia laajemminkin, luo Euroopalle valtavasti mahdollisuuksia.

– Siksi on elintärkeää, että yhä useampi ymmärtää miten eri ratkaisut toimivat ja mitä niillä on mahdollista tehdä. Olemme erittäin innoissamme siitä, että kurssi otetaan käyttöön Euroopan laajuisesti ja useilla eri kielillä, sanoo Ville Valtonen Reaktorista.

Elements of AI on julkaistu vuonna 2018, ja kurssi on jo saatavilla englanniksi, suomeksi, ruotsiksi ja viroksi. Alun perin tavoitteena oli saada yksi prosentti suomalaisista, eli noin 55 000 ihmistä, opiskelemaan tekoälyn perusteet. Tavoite täyttyi muutamassa kuukaudessa. Elements of AI on Helsingin yliopiston kaikkien aikojen suosituin kurssi.

Aloite on osa Suomen EU-puheenjohtajakautta. Suomi on puheenjohtajakaudellaan työstänyt jäsenmaiden kanssa yhteistä näkemystä kestävän kasvun edellytyksistä. Suomi on painottanut sisämarkkinoiden kehittämistä, tutkimuksen, innovaatioiden ja digitalisaation hyödyntämistä sekä kansalaisten osaamiseen panostamista.

Hankinta tehdään työ- ja elinkeinoministeriön budjetista, ja hankinnan arvo on 1 679 000 euroa.

Lisätietoja:

valtiosihteeri Pilvi Torsti, TEM, p. +358 40 719 1206
EU- ja kv-asioiden johtaja Janne Känkänen, TEM, p. +358 50 396 4990
vararehtori Sari Lindblom, Helsingin yliopisto, p. +358 400 846 672
apulaisprofessori Teemu Roos, Helsingin yliopisto, p. +358 445 231 238
Managing Director Ville Valtonen, Reaktor Education, p. +358 50 323 7203
EU-erityisasiantuntija Leila Vilhunen, valtioneuvoston kanslia, p. +358 50 324 9719

 
Sivun alkuun