Talouskasvu huilaa – miten käy työttömyyden?
Työttömyysaste korreloi talouden suhdanteeseen, yleensä pienellä viipeellä. Kuluvalle vuodelle ennakoidaan nollakasvua, mutta työttömyys ei ole juurikaan noussut, kirjoittaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
Tuoreita työllisyyslukuja on kiinnostava peilata talouden isoon kuvaan. Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi 15.6.2023 taloudellisen katsauksensa lyhyelle aikajänteelle. Tälle vuodelle VM ennakoi nollakasvua, kuten miltei kaikki muutkin ennusteita laativat tahot. Suomen kansantalouden kokonaistuotos ei siis kasva eikä vähene verrattuna vuoden 2022 tasoon. Viime vuonna tuotannon volyymi kasvoi reilut kaksi prosenttia ja edellisvuonna peräti kolme prosenttia. Ensi ja seuraavan vuoden näkymät ovatkin jo sitten selvästi plussalla, reilun prosentin (2024) ja parin prosentin kasvuvauhdissa (2025).
Työttömyysaste korreloi vahvasti talouden suhdanteeseen, yleensä pienellä viipeellä. Koronapandemian aiheuttaman laman vuoksi työttömyys kasvoi noin neljällä prosenttiyksiköllä vuonna 2020 (lomautetut mukaan lukien), mutta palasi pikavauhtia vuoden 2019 tasolle taas seuraavana vuonna, kun talous lähti voimakkaaseen kasvuun. Vaikka Ukrainassa käytävän sodan vaikutukset niistivät osan positiivisesta talouskasvusta viime vuonna, työllisyys- ja työttömyysluvut olivat kuitenkin hyvin suotuisissa lukemissa. Työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen suurta.
On hyvin loogista, että työllisyys ja tuotanto kulkevat käsi kädessä. Työvoima on tuotantopanos siinä missä aineellinen ja aineeton pääoma sekä luonnonvarat. Mutta toukokuun työllisyyskatsausta tarkemmin tuijottaessa herää kysymys, aletaanko nyt kirjoittaa uutta taloushistoriaa, vai onko tämä sittenkin vain jatkumoa pitkäaikaisen muutostrendin käyrällä. Työttömyys ei nimittäin toukokuunkaan luvuissa ole ponkaissut korkeuksiin, vaikka talouskasvu pysähtyykin. Kausitasoitettuja lukuja havainnoimalla viime kuukausina nähty työttömyyden kasvu on jopa taittumassa.
Palvelut vetävät työvoimaa, mutta miten pitkään?
On ainakin kaksi ilmeistä syytä, miksi työllisyys pysyy korkealla ja työttömyys matalalla myös talouden nollakasvussa. Jos työllisten määrä pysyy samana tai jopa kasvaa samalla kun työikäisen väestön määrä vähenee demografisista syistä, on matemaattinen fakta, että työllisyysaste kasvaa. Toinen ilmeinen selitys on se, että yksityisten ja julkisten palvelujen osuus tuotannossa kasvaa vuodesta toiseen, ja palveluthan ovat työvoimaintensiivisiä. Eli teollisuuden ja alkutuotannon työvoimatarpeen väheneminen ei riitä kuittaamaan palvelualojen tarvetta lisätyövoimalle.
Toisaalta mikään luonnonlaki ei ole sekään, ettei palveluissa voitaisi kasvattaa tuottavuutta voimakkaastikin. Toisin sanoen saada aikaiseksi palvelutuotantoa vähemmällä työvoimalla. Tämä onkin se kutkuttava ja osin pelottavakin tulevaisuuskuva, että osa asiantuntija- ja avustavasta työstä voidaan siirtää tekoälysovelluksille. Nyt jo koodareiden töitä voidaan teettää yhä mittavammin tekoälyllä.
Mistään utopiasta ei siis ole kyse, kun tuotanto voi kasvaa ilman työllisyyden kasvua. Sehän on juuri tähänkin asti kertyneen vaurautemme ja hyvinvoinnin kasvun lähde. Sitten tuleekin tenkkapoo, jos työvoiman tarve vähenee voimakkaasti. Mitä toimettomaksi jäävät ihmiset tekevät, ja miten talouskasvun hedelmät jaetaan? Hoiva- ja hoitotyöhön toki tarvitaan ihmistä vielä pitkään, mutta monilla muilla palvelualoilla tarve saattaa vähentyä nopeastikin – ihan kuten ChatGPT:n tulokin yllätti nopeudellaan ja kyvykkyydellään.
Tähän saakka olemme pohtineet vain tekoälyn laajenevaan käyttöön liittyviä eettisiä kysymyksiä. Milloin alamme pohtia sen maslowilaisia seurauksia, jotka liittyvät ihmisen peruseksistenssiin?
Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri