Hyppää sisältöön

TE-palvelut 2024 -uudistus: Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä linjasi työllisyysalueiden muodostamisesta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2024 10.44
Tiedote

Työllisyyden ja yrittäjyyden ministeriryhmä käsitteli 15.2.2024 valtioneuvoston päätöksentekomenettelyssä olevien neljän alueen tilannetta.

Päätöksentekomenettely koskee Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen muodostamista, Valkeakosken kaupungin liittämistä Tampereen seudun työllisyysalueeseen, Kaskisten kaupungin liittämistä Pohjanmaan työllisyysalueeseen ja Suupohjan työllisyysalueen muodostamista. 

Valtioneuvoston päätöksentekomenettely on käynnissä, koska näillä alueilla tai kunnissa ei ole saatu sovittua lainsäädännön edellytykset täyttävistä työllisyysalueista.

Työ- ja elinkeinoministeriö on kuullut edellä mainittujen alueiden kuntia päätösluonnoksista ja huomioinut kuulemisen perusteella saadut lausunnot. 

Valtioneuvosto tekee päätökset työllisyysalueen muodostamisesta tai kunnan kuulumisesta työllisyysalueeseen helmikuussa 2024 pidettävässä valtioneuvoston istunnossa. Asiasta tiedotetaan istunnon yhteydessä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus.

Lisätiedot: 
työministerin erityisavustaja Veera Svahn, p. 0295 047 321 (kysymykset työministerille)
erityisasiantuntija Jenni Wessman, TEM, p. 029 504 7034