Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työaikalaki uudistuu

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2019 14.18
Tiedote
Etätyöntekijä
Kuva: Ilari Pousi

Uusi työaikalaki vastaa työmarkkinoilla ja työelämässä tapahtuneisiin muutoksiin, kuten ajasta ja paikasta riippumattoman työnteon yleistymiseen. Lailla vastataan myös työaikadirektiivin ja sen tulkintakäytännön asettamiin vaatimuksiin. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2020.

Välineitä työpaikkakohtaisiin työaikaratkaisuihin: liukuva työaika, joustotyöaika, työaikapankki

Uudessa työaikalaissa annetaan työpaikoille välineitä tehdä työpaikkakohtaisia työaikaratkaisuja, joissa voidaan ottaa huomioon niin työnantajan kuin henkilöstönkin työaikatarpeet. Laki laventaa työnantajan ja työntekijän mahdollisuuksia tehdä säännöllistä työaikaa koskeva sopimus. Niin ikään liukuvasta työajasta voidaan jatkossa sopia nykyistä väljemmin.

Laki mahdollistaa uudesta joustotyöaikaa koskevasta järjestelystä sopimisen työpaikalla. Joustotyöaika voidaan ottaa käyttöön työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella silloin, kun vähintään puolet työntekijän työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Joustotyöaika soveltuu erityisesti asiantuntijatehtäviin, joissa työajan sijoittelua tärkeämpää ovat työn tavoitteet ja kokonaisaikataulu.

Työaikalakiin lisätään työaikapankkia koskevat säännökset. Ne mahdollistavat lakisääteisen työaikapankin käyttöönotosta sopimisen kaikilla työpaikoilla riippumatta siitä, onko työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa työaikapankkia koskevia määräyksiä. Työaikapankkiin voidaan säästää työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia. Työaikapankkia koskeva säännös lisää työntekijän mahdollisuuksia kerryttää pidempiaikaisia vapaita ja sovittaa yhteen työn ja yksityiselämän tarpeita.

Työaikalaki luo puitteet työntekijöiden työaikasuojelulle

Työaikalaissa säädetään työaikasääntelyn puitteet kaikille toimialoille. Käytännössä työajat perustuvat pitkälti alakohtaisissa valtakunnallisissa työehtosopimuksissa sovittuihin työaikajärjestelyihin, joihin työaikalain toisin sopimista koskevat säännökset antavat mahdollisuuden. Yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla voidaan sopia säännöllisen työajan järjestelyistä 52 viikon tasoittumisjaksolla.

Valtioneuvosto esittää uuden työaikalain vahvistettavaksi tasavallan presidentin esittelyssä 5.7.2019. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2020.

Päätös julkaistaan sivulla tem.fi/paatokset

Lisätietoja:

hallitusneuvos Tarja Kröger, TEM, p. 0295 048 937

 
Sivun alkuun