Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työehtosopimusten rajariitoihin ratkaisuja – työryhmän yksimielinen mietintö lausuntokierrokselle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2022 13.26
Tiedote

Työryhmä ehdottaa työehtosopimusten rajariitoihin uutta vapaaehtoista sovittelua sekä täsmennyksiä osapuolten velvollisuuteen valmistautua sovitteluneuvotteluihin. Tavoitteena on säilyttää työrauha sekä ehkäistä ja ratkaista erityisesti työehtosopimuksiin liittyviä riitoja työmarkkinoilla. Muutosehdotukset myös tehostaisivat sovittelumenettelyä.

Rajariidoilla tarkoitetaan riitoja, joissa työnantaja ja työntekijäpuoli ovat eri mieltä siitä, mitä työehtosopimusta työnantajan teettämään työhön pitäisi soveltaa. 

Työryhmä ehdottaa työtaisteluilmoitukseen perustuvan sovittelun rinnalle vapaaehtoista sovittelua. Valtakunnansovittelija voisi ryhtyä sovitteluun osapuolen tai osapuolten pyynnöstä myös tilanteissa, joissa työriitaan ei liity työtaistelun uhkaa. Vapaaehtoisen sovittelun aloittaminen edellyttäisi kaikkien työriidan osapuolten suostumusta. Sovittelujärjestelmää voitaisiin työehtosopimusten rajariitojen lisäksi käyttää laajasti myös muiden työriitojen sovittelussa.

Työriidan osapuolten valmistautumista sovitteluun parannettaisiin. Osapuolten tulisi jatkossa esittää sovittelijalle selvitys työriidan kohteesta, sisällöstä sekä vaatimuksistaan ennen sovittelun alkamista. Selvitysvelvollisuus koskisi kaikkea työriitalain mukaista sovittelua. Muutos parantaisi sovittelun etenemistä, koska työriidan osapuolet saapuisivat neuvotteluihin paremmin valmistautuneina. 

Muutoksia esitetään lisäksi työtuomioistuimen kuulemismenettelyyn. Oikeudenkäynnissä työtuomioistuin voisi kuulla myös kanteen ulkopuolella olevia henkilöitä ja yhdistyksiä, jos se on asian selvittämiseksi tarpeellista. Muutos mahdollistaisi esimerkiksi työehtosopimusten rajariitoja koskevissa oikeudenkäynneissä asian selvittämisen edellyttämän kuulemisen.

Lausuntoja voi antaa 29.7.2022 asti

Lausuntokierroksella olevat ehdotukset on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä. Työryhmän mietintö on yksimielinen. Se perustuu työministeri Tuula Haataisen helmikuussa 2021 pyytämään selvitykseen työehtosopimusten rajariitojen syistä ja ratkaisuista.

Esitys on tarkoitus antaa syksyllä 2022. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.3.2023.

Lisätiedot:

työministerin erityisavustaja Iiris Niinikoski, p. 0295 047 372
erityisasiantuntija Katariina Tirri, p. 0295 047 180

 
Sivun alkuun