Hyppää sisältöön

Työministeri Satonen Filippiineille ja Vietnamiin: tavoitteena edistää osaajien rekrytointia Suomeen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.1.2025 13.58
Tiedote

Työministeri Arto Satonen matkustaa Vietnamiin ja Filippiineille 11.–18.1.2025. Matkan tarkoituksena on luoda yhteistyön malli kansainvälisten rekrytointien edistämiseksi maiden kanssa.

Suomi kohdentaa kansainvälistä rekrytointia hallitusohjelman mukaisesti Vietnamiin, Filippiineille, Intiaan ja Brasiliaan. Tavoitteena on lisätä työvoiman rekrytointia näistä maista työnantajien tarpeiden mukaisesti. Vuoden 2024 lopussa reilu neljäsosa kaikista EU:n ulkopuolelta tehdyistä kansainvälisistä rekrytoinneista tapahtui kumppanuusmaista.

Intia on kumppaneista Suomelle vakiintunein. Seuraavaksi hallitus suuntaa katsetta Vietnamiin ja Filippiineille.

”Filippiinit ja Vietnam ovat osaajaviennin ammattilaismaita. Meidän tulee tuntea paikalliset rekrytoinnin olosuhteet ja viranomaismenettelyt sekä tietää, millaisia osaajia maassa on. Näin voimme kehittää omaa järjestelmäämme huomioimaan kumppanuusmaiden käytännöt ja tukea yrityksiä rekrytoinnissa eettisesti, parhaalla mahdollisella tavalla”, työministeri Arto Satonen kertoo.

Matkan tavoitteena on luoda paikallisia kontakteja ja löytää yhteistyömuodot, jotta työvoiman kysyntä Suomessa ja kumppanimaiden osaajat kohtaisivat nykyistä paremmin. Matkalla edistetään hallitustenvälisiä yhteistyöasiakirjoja eettisesti kestävän rekrytoinnin vahvistamiseksi. Työministeri tapaa matkalla muun muassa Vietnamin pääministeri Phạm Minh Chínhin.

Filippiiniläiset ovat tähän mennessä tulleet Suomeen erityisesti sote-, ravintola-, palvelu- sekä teollisuusaloille. Vietnamilaiset taas ovat tulleet erityisesti alkutuotantoon sekä ravintola- ja palvelualoille. Rekrytointeja pyritään lisäämään sekä näille että uusille aloille työnantajien tarpeiden mukaisesti.

Kaupungit rekrytoivat ulkomailta ja tukevat osaajien asettautumista

”Suomi ja Helsinki eivät pärjää ilman kansainvälisiä eri alojen osaajia. Kaupungit ympäri maailman käyvät parhaillaan kovaa kilpailua näistä osaajista ja meidän on tehtävä kaikkemme osoittaaksemme kilpailukykymme hyvien työllistymismahdollisuuksien ja hyvän elämän rakentamisen kaupunkina. On tärkeää osoittaa, että Helsingissä varmistamme myös hyvän ja reilun polun ulkomailta Helsingin kaupungille rekrytoitavalle työntekijälle. Tarjoamme riittävän tuen työhön, kielen opiskeluun ja uuteen kotimaahan asettautumiseen”, kertoo matkalle osallistuva Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.

Työministerin mukana vierailulla ovat Helsingin kaupunki, ulkoministeriö, Work in Finland, Tampereen kaupunki sekä Maahanmuuttovirasto. Matkalle lähtee lisäksi laaja sidosryhmävaltuuskunta, joka koostuu yrityksistä, opetusalan toimijoista, työnantajaliitoista ja kauppakamarien edustajista. 

Suomen vahvuus on työmarkkinoiden yhdenvertaisuus

”Suomen valttikortti osaajien houkuttelussa ovat reilut työmarkkinat. Lisäksi nopea ja sujuva lupakäsittely, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä luonto auttavat Suomea erottumaan kilpailussa osaajista. Matkalla tuomme näitä vahvuuksia esiin ja korostamme, miksi työntekijöiden kannattaa tulla juuri Suomeen”, ministeri Satonen sanoo.

Kokonaisuudessaan kansainvälisen rekrytoinnin sujuvoittamisen tavoitteena on, että kumppanimaiden osuus työvoiman maahanmuutosta Suomeen kasvaa ja Suomi on hyvä kumppani lähtömaille ja hyvä paikka osaajille. Kansainvälisen rekrytoinnin on lisäksi oltava eettistä ja julkistaloudellisesti kannattavaa.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Veera Svahn, p. 0295 047 321 (kysymykset ministerille)
neuvotteleva virkamies Sari Haavisto, TEM, p. 0295 047 154 (kansainvälisen rekrytoinnin kumppanuudet)
pormestarin erityisavustaja Teresa Salminen, Helsingin kaupunki, p. +358 40 865 6961 (kysymykset pormestarille)