Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömiä työnhakijoita huhtikuussa 238 800

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2022 8.04
Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä oli huhtikuun lopussa 238 800. Määrä on vähentynyt vuodessa 79 600 työnhakijalla.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski 79 600 henkilöllä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin huhtikuussa 111 200. Kaikkiaan avoinna oli 240 700 työpaikkaa, mikä on 87 800 enemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 238 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 79 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 11 900 vähemmän kuin edellisessä kuussa. 

Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 129 900 henkilöä, mikä on 28 800 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna huhtikuun lopussa 23 500 henkilöä, mikä on 46 700 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 16 600 henkilöä, mikä on 37 200 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Maaliskuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 4 300:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä oli 97 000

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 97 000, mikä on 12 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 94 800 eli 21 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 13 900 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 24 700. Nuorten työttömyyksistä 61,6 prosenttia päättyi tammi-huhtikuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä, mikä on 5,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin huhtikuun aikana 111 200 eli 35 100 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan huhtikuussa oli avoinna 240 700 työpaikkaa, mikä on 87 800 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli huhtikuun lopussa 115 500 henkilöä, mikä on 1 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysasteen trendi 6,2 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli huhtikuussa 114 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 73,8 prosenttia, mikä on 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 193 000, mikä oli 69 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 6,2 prosenttia eli 1,8 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.


Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. 

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista


Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050
 

 
Sivun alkuun