Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Työttömiä työnhakijoita syyskuussa 315 800

Työ- ja elinkeinoministeriö 20.10.2020 8.03
Tiedote
Graafi: Työttömät työnhakijat syyskuussa 2020.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 315 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 89 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 13 900:lla. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna syyskuun lopussa 73 600 henkilöä, mikä on 60 000 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 56 700 henkilöä, mikä on 48 400 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Elokuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 4 200:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 81 100, mikä on 18 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 113 500 eli 27 300 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 10 200 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa eli yhteensä 38 100. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-syyskuussa keskimäärin 63,7 prosenttia, mikä on 3,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuun aikana 58 100 eli 7 400 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli syyskuussa avoinna 103 000 työpaikkaa, mikä on 18 500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli syyskuun lopussa 113 900 henkilöä, mikä on 6 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,6 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 35 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 72,0 prosenttia, mikä on 0,7 prosenttiyksikköä matalampi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 208 000, mikä oli 47 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,6 prosenttia eli 1,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot: 

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. 

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista: https://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2019-09-13_men_001.html

Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

Sivun alkuun