Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkomaalaisten työntekijöiden työnteko-oikeuden tilapäinen laajennus päättyy lokakuun lopussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2020 11.01
Tiedote

Koronaepidemiatilanteessa hallitus sääti väliaikaisella lailla, että maassa oleskeluluvalla tai kausityölain mukaisilla luvilla oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset voivat vaihtaa työnantajaa ja ammattialaa. Lakimuutokset mahdollistivat näille ulkomaalaisille työskentelyn huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden kannalta tärkeissä tehtävissä. Väliaikaiset säännökset ovat voimassa 31.10.2020 saakka.

– Muutos helpotti työvoimapulaa huoltovarmuuden kannalta välttämättömillä aloilla poikkeusolojen aikana. Tuolloin rajat olivat kiinni, ja kausityöntekijöitä tarvittiin maataloudessa. Tilanne on nyt kuitenkin erilainen, ja väliaikaisesta sääntelystä voidaan luopua, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen.

– Palaamme marraskuun alusta lähtien takaisin normaaliin käytäntöön. Ministeriö kuitenkin seuraa tilannetta ja tekee tarvittaessa muutoksia sääntelyyn, Hämäläinen kertoo.

Marraskuun alusta lähtien alanvaihto ei ole mahdollista alkuperäisessä luvassa mainitulta alalta toiselle ilman, että henkilö hakee jatkolupaa. Jatkolupahakemuksen yhteydessä alanvaihto on mahdollista.

Lisätiedot:
maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen, TEM, p. 0295 047 112
 

 
Sivun alkuun