Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi rahoitus madaltaa pk-yrityksen kynnystä palkata kansainvälistymisen osaaja

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2019 11.22
Uutinen

Talent Explorer -rahoitushaku on juuri avattu. Business Finlandin myöntämän rahoituksen avulla yritys voi palkata asiantuntijan tuomaan uutta tietoa ja osaamista, jonka avulla yritys voi edetä uudella kansainvälisellä markkinalla. Talent Explorer -rahoitus on osa kansallista Talent Boost -toimenpideohjelmaa.

Talent Explorer-rahoituksella palkattava asiantuntija voi olla henkilö, jolla on yrityksen haluttuun uuteen vientimarkkinaan liittyvää tuntemusta tai erityisosaamista, esimerkiksi ulkomaalainen suomalaisesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta valmistunut tai lopputyövaiheessa oleva opiskelija.

Talent Explorer on sopiva rahoituspalvelu, kun

  • yritys on kansainvälistymisen alussa tai haluaa saada lisää osaamista ja tietoa yrityksen kansainväliseen kasvuun hyödyntämällä palkattavaa asiantuntijaa uuden vientimarkkinan selvittämiseksi nykyiselle tuotteelle, palvelulle tai liiketoimintamallille
  • yritys tarvitsee asiantuntijaa kansainvälistymisen suunnitteluun ja uusien kohdemarkkinoiden selvittämiseen
  • yrityksellä on jo vakiintunutta liiketoimintaa, yrityksen talous on kunnossa ja sen oma osuus projektin rahoituksesta on varmistettu
  • kansainvälistymiseen on riittävästi resursseja ja osaamista, yrityksessä työskentelee enemmän kuin yksi henkilö.

Business Finlandin myöntämän Explorer-rahoituksen määrä on enintään 20 000 euroa ja se kattaa korkeintaan 50 prosenttia Suomesta käsin työskentelevän, palkattavan asiantuntijan kustannuksista. Yritys maksaa palkattavan asiantuntijan kustannuksista vähintään 50 prosenttia.

Lisätietoja:
ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen, Business Finland, p. 050 5577 949
johtava asiantuntija Laura Lindeman, TEM, p. 0295 047 205

 
Sivun alkuun