Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vaikuttavuusinvestointeihin lisäsatsaus ja tukea osaamiskeskuksesta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2019 13.53
Tiedote
Timo Harakka

Vuoden 2020 talousarvioesityksen täydennys sisältää 600 000 euron lisämäärärahan vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskuksen perustamiseksi työ- ja elinkeinoministeriön yhteyteen.

– Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskus on jatkumoa sille hyvälle työlle, jota Sitrassa on tehty yli viiden vuoden ajan. Vaikuttavuusinvestoinnit ovat hyvä esimerkki siitä, miten voimme edistää uusien ratkaisujen löytämistä esimerkiksi työllisyyden edistämiseen ja uusien rahoitusmallien syntymistä laajasti koko julkiselle sektorille, toteaa työministeri Timo Harakka.

Vaikuttavuusinvestoinneissa julkinen sektori, palvelun tuottaja (yritys tai järjestö), palveluiden rahoittaja (yksityiset sijoittajat) ja sopimuksen koordinoinnista vastaava hankehallinnoija toimivat yhteistyössä siten, että hankkeille määritellään tarkat, mitattavat tavoitteet. Julkinen sektori maksaa vain tavoitteiden mukaisista tuloksista.

Yksi vaikuttavuusinvestoimisen toteutusmuodoista on tulosperusteinen rahoitussopimus (engl. Social Impact Bond, SIB). Yksi esimerkki vaikuttavuusinvestoinneista on vuonna 2017 käynnistynyt Maahanmuuttajien kotouttaminen ja nopea työllistyminen (Koto-SIB) -hanke.

Uuden osaamiskeskuksen tehtävänä on kehittää julkisen sektorin tulosten hankintaosaamista, kehittää vaikuttavuusinvestoimisen markkinaa, mallintaa hankkeiden yhteiskunnallisia hyötyjä ja lisätä uusien, vaihtoehtoisten rahoitusmallien tunnettuutta. Osaamiskeskus neuvoo eri osapuolia – julkista sektoria, hankehallinnoijia sekä palveluntuottajia – sopimuksiin liittyvissä valmisteluissa.

Tavoitteena on, että osaamiskeskus aloittaa toimintansa 1.1.2020.

Nopeavaikutteisiin osaajapulaa helpottaviin koulutuksiin lisäpanostuksia

Lisäksi talousarviotäydennyksessä on sovittu 20 miljoonan euron panostuksesta nopeavaikutteisiin, osaajapulaa helpottaviin täydennys-, muunto- ja lisäkoulutuksiin. 

Katso OKM:n ja TEM:n tiedote: Jatkuvaan oppimiseen esitetään täydennysbudjetissa 20 miljoonaa euroa – työllisyyden ja koulutuksen liittoa vahvistetaan

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Ville Kopra, TEM, p. 040 8261 358

 
Sivun alkuun