Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yrityksille kehittämisavustusta koronavirusepidemian aiheuttamassa häiriötilanteessa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.4.2020 14.07
Tiedote

Valtioneuvosto päätti 2.4.2020 antaa asetuksen valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen väliaikaisesta muuttamisesta. Asetukseen lisättiin säännökset yrityksen kehittämisavustuksen myöntämisestä koronavirusepidemian aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa. Väliaikaiset muutokset olisivat voimassa 3.4.-31.12.2020.

Asetuksen mukaan koronavirusepidemian aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa avustusta voidaan myöntää tilanneanalyysin tekemiseen sekä kehittämistoimenpiteisiin. Avustuksen määrä tilanneanalyysin tekemiseen voi olla enintään 80 prosenttia avustuksen perusteena olevista menoista, kuitenkin enintään 10.000 euroa ja kehittämistoimenpiteisiin enintään 80 prosenttia avustuksen perusteena olevista menoista, kuitenkin enintään 100.000 euroa.

Ehdotetun muutoksen on arvioitu parantavan yritysten mahdollisuuksia selvitä koronavirusepidemian aiheuttaman markkina- ja tuotantohäiriön haitallisista vaikutuksista. Lisäksi ehdotetulla muutoksella on arvioitu voitavan turvata kriisitilanteen jälkeen tarpeellisten yritysten kehittämistoimien rahoitus.

Yrityksen kehittämisavustus on ELY-keskuksen myöntämä tuki. ELY-keskuksen myöntämä avustus koronavirusepidemian aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa on suunnattu pienille yrityksille.

Lisätiedot:
hallitussihteeri Emmi Äijälä, TEM, p. 029 504 7216

 
Sivun alkuun