Hyppää sisältöön

Työryhmä: Esteettömyys avaa rakennetun ympäristön kaikkien käyttöön

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.4.2023 9.00
Tiedote

Ympäristöministeriö asetti vuoden 2022 lopulla työryhmän muodostamaan tilannekuvan rakennetun ympäristön esteettömyydestä. Ryhmän työ on koottu raporttiin, joka sisältää ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi ja muiksi toimenpiteiksi. Esteettömyyteen vaikuttava sääntely ja ohjaus pilkkoutuvat eri hallinnonaloille, minkä vuoksi koordinaatiota on vahvistettava, ja asiaa kannattaa tarkastella läpileikkaavasti ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

Rakennetun ympäristön esteettömyys vaikuttaa kaikkien yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin yhteiskunnan jäseninä. Se vaikuttaa siihen, kuinka voi käyttää palveluita, työskennellä, valita asuinpaikkansa ja asua kotonaan. Rakennetun ympäristön esteettömyys on ominaisuus, joka on huomioitava tilojen ja ympäristöjen suunnittelussa ja toteutuksessa. Sen ylläpitäminen ja parantaminen vaativat jatkuvaa huomiota käytössä ja kunnossapidossa sekä korjaus- ja muutostöissä.

Velvoittavat määräykset koskevat uudisrakentamista ja rakennusluvanvaraisia korjaus- ja muutoshankkeita. Siitä johtuen esteettömiä tiloja ja palveluja on saatavilla parhaiten siellä, missä rakennetaan uutta. Muualla esteettömyydessä olevia puutteita joudutaan tällä hetkellä usein paikkaamaan yksittäisillä ratkaisuilla. Parempaa ennakointia tarvitaan kaikkialla myös väestön ikääntymisen vuoksi.

Esteettömyys on kannattava investointi, jonka avulla vahvistetaan yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Nykylainsäädäntö painottaa liikkumisen esteettömyyttä, mutta ympäristön aiheuttamaa sosiaalista, psyykkistä ja kognitiivista kuormitusta ei aina oteta huomioon. Aistiesteetön, helposti hahmotettava ja helppokulkuinen rakennettu ympäristö hyödyttää kaikkia.

Rakennetun ympäristön suunnittelun, rakentamisen sekä käytön ja kunnossapidon parissa työskentelevät tarvitsevat kattavaa tietoa ja osaamista esteettömyydestä. Työkaluja on edelleen tarpeen kehittää ja ottaa ne entistä johdonmukaisemmin käyttöön.

Tilannekuvasta nousevat kehittämisehdotukset

Työryhmä nostaa raportissaan esiin kehittämiskohteita, jotka on koottu viiden teeman mukaan.

  • Vahvistetaan ihmisoikeuslähtöistä esteettömyyttä
  • Rakennetun ympäristön esteettömyydestä huolehditaan ennakolta
  • Tarkastellaan esteettömyyttä kokonaisuutena
  • Kehitetään yleisölle avoimien tilojen ja palvelujen esteettömyyttä
  • Lisätään yleistä tietoisuutta esteettömyydestä ja sen merkityksestä

Kehittämisehdotusten on ennen kaikkea tarkoitus tukea tulevaa lainsäädäntötyötä. Työryhmä korostaa, että lainsäädäntö laaditaan YK:n vammaisyleissopimuksen mukaisesti yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Työryhmä toimi ympäristöministeriön johdolla. Työryhmässä olivat edustettuina liikenne- ja viestintäministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisfoorumi ry, Vanhustyön keskusliitto ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry, Suomen Kuntaliitto ry, Rakennustarkastusyhdistys RTY ry ja Rakennusteollisuus RT ry.

Työryhmä on hyödyntänyt vuonna 2021 valmistunutta VNTEAS-selvitystä ja kuullut asiantuntijoita Ihmisoikeuskeskuksesta, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta, Itä-Suomen yliopistosta, ulkoministeriöstä, Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista sekä ympäristöministeriöstä.

Lisätiedot

Niina Kilpelä
yliarkkitehti
p. 029 525 0019
[email protected]

Matleena Haapala
lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 332
[email protected]