Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ympäristöministeriöltä tukea tuulivoimarakentamiseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2021 13.05
Tiedote

Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä 840 000 euroa 8 kunnan ja 9 maakunnan liiton alueen tuulivoimarakentamisen selvityksiin ja suunnitteluun.

Kuntien hankkeissa laaditaan yleiskaavoja joko tietyn tuulivoimahankkeen tai koko kunnan alueelle sekä toteutetaan tuulivoimaan liittyviä selvityksiä.  Maakuntien liittojen hankkeissa laaditaan maakuntakaavoituksen tueksi tarvittavia selvityksiä, ja yhdessä hankkeessa tarkistetaan tuulivoimamaakuntakaavan ajantasaisuus. Liittojen hankkeissa nousevat esiin alueiden erityispiirteet kuten maantieteellinen sijainti, topografia sekä kasvi- ja eläinlajisto.

Hankkeita perusteltiin erityisesti uusilla tuulivoimalle sopivilla alueilla ja olemassa olevien selvitysten vanhentumisella.  Monissa hakemuksissa painotetaan kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa hankkeeseen, mikä edistää tuulivoimaloiden sijoittumista sopivimmille alueille ja lisää niiden hyväksyttävyyttä. Hakemuksissa näkyi kiinnostus lisätä tuulivoiman tuotantoa merialueella, mikä johtuu osittain siitä, että loppuvuonna 2020 valmistuneessa Suomen merialuesuunnitelmassa tunnistetaan merituulivoimalle potentiaalisia uusia alueita.

Avustuksilla toteutetaan hallitusohjelman kirjauksia tuulivoimarakentamisen edistämisestä. Tuulivoimalle on aiempaa enemmän sopivia paikkoja muun muassa tuulivoimateknologian nopean kehityksen ja tuulivoimaloiden korkeuden kasvun myötä. Tuulivoimalle on siten myös tarve kaavoittaa lisää alueita.

Ympäristöministeriö sai määräaikaan mennessä 18 avustushakemusta, joilla haettiin yhteensä noin 956 000 euroa. Hakemuksia saapui kattavasti ympäri Suomen; sekä alueilta, joilla on jo runsaasti tuulivoimaloita että alueilta, joilla niitä ei vielä ole.

Avustusmäärärahaa oli haettavissa yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriö järjestää uuden avustushaun vuoden 2021 alkupuolella.

Kaikki avustetut hankkeet päättyvät vuoden 2022 loppuun mennessä.

Avustetut hankkeet:

  • Haapajärven kaupunki: Multakaarronnevan tuulivoimahankkeen esiselvitys, 14 000 euroa
  • Haapaveden kaupunki: Puutionsaaren tuulivoimapuiston yleiskaava, 2 076 euroa
  • Haapaveden kaupunki: Piipsannevan tuulivoimapuiston yleiskaava, 3 727 euroa
  • Helsingin kaupunki: Tuulivoiman edellytysten päivitys Helsingissä, 59 000 euroa
  • Hyrynsalmen kunta: Hyrynsalmen tuulivoimayleiskaava, 91 000 euroa
  • Parkanon kaupunki: Parkanon tuulivoimahankkeet, 105 000 euroa
  • Pedersören kunta: Pedersören kunnan tuulivoimastrategia, 80 000 euroa
  • Rovaniemen kaupunki: Rovaniemen kaupungin tuulivoimarakentamisselvitys, 30 000 euroa
  • Utajärven kunta: Salpatuuli Utajärvi, 20 000 euroa
  • Etelä-Karjalan liitto: Tuuli 2040 – Etelä-Karjalan kokonaismaakuntakaavan tuulivoimaselvitys, 35 000 euroa
  • Etelä-Pohjanmaan liitto: Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tuulivoimaselvitysten päivitys, 105 000 euroa
  • Kainuun liitto: Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen, 123 595 euroa
  • Keski-Suomen liitto: Tuulivoiman maisemavaikutusten selvittäminen Keski-Suomessa, 38 500 euroa
  • Pirkanmaan liitto: Tuulienergian mahdollisuudet maakuntakaavassa Pirkanmaalla, 70 000 euroa
  • Pohjois-Savon liitto: Pohjois-Savon tuulivoimapotentiaalin selvitys maakuntakaavaa varten, 30 000 euroa
  • Satakunnan liitto: SataTuuli-hanke, 35 000 euroa

Lisätietoja:

Asiantuntija Pia Isojärvi, p. 0295 250 014, [email protected]

Erityisasiantuntija Sanna Jylhä, p. 0295 250 233, [email protected]

 
Sivun alkuun