Etyjin vuosittaisessa antisemitismin vastaisessa konferenssissa keskusteltiin dialogin tärkeydestä
Helsingissä alkoi 10. helmikuuta Etyjin jokavuotinen antisemitismin vastainen konferenssi. Konferenssi on osa Etyjin syrjimisen vastaista työtä. Antisemitismin lisäksi konferenssissa käsitellään muslimien, kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien kohtaamaa syrjintää.
![](http://um.fi/documents/35732/0/UMI+osce+antisem2.png/70042f6d-97b2-ee1a-983c-f5a28534c572?t=1739201031171)
”Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vapauttamisesta. Kun jäljellä on yhä vähemmän holokaustista selvinneitä, meillä on perustavanlaatuinen vastuu vaalia tämän hirmuteon uhrien muistoa ja ymmärtää holokaustin jatkuva merkitys ja seuraukset”, ulkoministeri ja Etyjin puheenjohtaja Elina Valtonen sanoi avauspuheessaan.
”Meidän kaikkien täytyy tehdä osamme ja pyrkiä rakentamaan syrjimättömiä, avoimia ja osallistavampia yhteiskuntia ja näin varmistaa, että jokaisella, erityisesti nuoremmalla sukupolvella, on edessään tulevaisuus ilman vihaa”.
Konferenssissa keskustellaan muun muassa uskontoon perustuvaan syrjintään liittyvistä kokemuksista, teknologian vaikutuksista sekä koulutuksen ja uskontojen välisen vuoropuhelun merkityksestä syrjinnän vastaisessa työssä.
”Holokaustin sanoin kuvaamattoman julmuuden taustalla oli ideologia, ikiaikainen syrjintään, väheksyntään ja ihmisarvon halveksuntaan perustuva viha. Valistuksen ja uskontojen välisen vuoropuhelun avulla rakennamme kuitenkin pohjaa ymmärrykselle ja empatialle ja näin haastamme uskomuksia ja stereotyyppejä, jotka ovat lietsoneet juutalaisvastaisuutta aivan liian pitkään”, Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston johtaja Maria Telalian sanoi konferenssin avajaisistunnossa.
”Osallistujavaltiot ja kansainväliset järjestöt, Etyj mukaan lukien, ovat kahden viime vuosikymmenen aikana edistyneet merkittävästi uudelleen voimistuvan antisemitismin torjunnassa. Edistystä on saavutettu laatimalla kansallisia strategioita, nimittämällä koordinaattoreita, seuraamalla tiiviimmin viharikoksia ja keräämällä tietoa sekä tekemällä koulutusaloitteita ja parantamalla synagogien ja muiden yhteisöjen turvallisuutta. Tästä huolimatta juutalaiset koko Etyjin alueella kokevat tänä päivänä antisemitismin uhan niin todellisena, että se on muuttanut heidän päivittäistä elämäänsä. Konferenssi tarjoaa mahdollisuuden tarkastella lähemmin, mitä olemme tekemässä ja mitä meidän tulee tehdä paremmin tämän suuntauksen kääntämiseksi”, rabbi Andrew Baker, Etyjin syrjimättömyyserityisedustaja huomautti.
Yhteiskunnan eri alojen asiantuntijoita, kuten osallistujavaltioiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajia, kutsuttiin osallistumaan keskusteluihin. Konferenssi kuuluu Suomen Etyj-puheenjohtajuuskauden viralliseen ohjelmaan. Suomi toimii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana vuonna 2025.