Hyppää sisältöön

Hallitus päätti rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanon vahvistamisesta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.8.2014 16.27 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 7.29
Tiedote 344/2014

Hallitus päätti torstaina 28. elokuuta budjettineuvottelussaan toimista rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanon vahvistamiseksi.

Pääministeri Stubbin hallitus sopi hallitusohjelmassaan kesäkuussa, että rakennepoliittisen ohjelman toteutuminen elokuussa 2013 päätetyllä tavalla varmistetaan aiemmin sovitun mukaisesti kesän 2014 budjettiriihessä tarvittaessa tehtävillä lisäpäätöksillä. Hallitus totesi ohjelmassaan, että rakennepoliittinen ohjelma sekä julkisen talouden suunnitelma vuosille 2015–2018 ja näitä tarkentavat toimeenpanopäätökset asetetaan loppuvaalikaudella etusijalle hallinnonalojen toiminnassa.

Valtiosihteeri Hetemäen johtoryhmä on seurannut ohjelman toimeenpanoa ja esittänyt arvionsa sen toteutumisesta sekä suosituksensa ohjelman toimeenpanon vahvistamiseksi.

Hallitus hyväksyi budjettiriihen yhteydessä myös metropolihallinnon jatkolinjaukset (liitteenä).

Lisätietoja: valtiosihteeri Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 292 ja valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 280